Lämpötilat kohosi sinne seitsemän-kahdeksantoista asteen tienoille, joten tottahan sitä oli rannalle päästävä tankkaamaan valoa ja D-vitamiinia! Paljastettakoon nyt kuitenkin, että vain juuri ja juuri tarkeni heilua kesämekkosillaan.
Rohkeasti kahlasin ja pulahdin kuin pulahdinkin tuonne jääkylmää lähentelevään mutta turkoosiin ja ihan liian kutsuvannäköiseen meriveteen. Sen jälkeen joulukuun aurinko tuntui lämmittävän aiempaakin enemmän.
Urheiltuakin tuli - aina säiden salliessa, eli huimat kaksi kertaa. Maisemia kelpasi reitin huipulla killuessa tähystellä. Kallio oli kuin kuunpintaa, täynnä pyöreitä pikku luolia - ja hemmetin teräviä reunoja, rinnepusikot täynnä keltaisia kukkia, alhaalla pauhasti valtameri. Seuraavissa kuvissa yritän selvitä itselleni vähän liian vaikeasta reitistä.
Tässä on meneillään joku viimeinen ponnistus, jonka jälkeen putosin ja sain kämmeneni naarmuille.
Hailakka sateenkaari!
