Palmun alla vanhassa talossaan asusteleva isoäiti.
Beja
Vietiin Zén äiti ja oppilaansa Bejaan testaamaan tupakasta vierroittavia sähköshokkeja. Mitä ilmeisimmin toimivat. Matkalla auton ikkunasta avautui ihan savannin näköistä maisemaa vaikka millä mitalla. Kysyin, missä ne leijonat ja kirahvit on. Ja eihän siinä kovin kaukana Afrikasta oltukaan (tosin niistä oikeista savanneista kyllä). Viiniviljelmiä, oliivitarhoja ja puoliaavikkoa vilisti ohi myös. Perillä meillä oli hyvää aikaa kököttää autossa suojassa sateelta ja tuulelta syömässä eväsleipiä. Vihmovien vesiryöppyjen hiukan laannuttua lähdettiin katselemaan paikkoja. Aivan ihaniahan nuo kadut täälläkin olivat.
Jossain Cabo Espichelin lähettyvillä
Tuonne olisi sitten pitänyt laskeutua. Pelkän köyden ja omien näppien varassa. Ja samaa reittiä muka pois. Luojan kiitos aallot olivat turhan suuria tuona päivänä. Lähellä oli kuitenkin muitakin kiipeilypaikkoja noilla rantakallioilla. Kakkosvaihtoehdossamme oli sitten sadejaksojen keskelle osuneena aurinkopäivänä muutama muukin kiipeilijä, eikä aloittelijareittejä ollenkaan. Mutta maisemat olivat niin hienot, että kyllä siellä auringossa kelpasi hengailla ja kiivetä edes puoli reittiä, sitten jumittua toistamaan liikerataa yksi veto - köyden varassa lepääminen. Kolmannesta mestasta sitten löytyikin jo pari reittiä, jotka pääsin ihan ylös asti.
Se niistä Portugali-muistoista tältä erää!
