Praha, osa 1

Niin kuin olin monesta lähteestä kuullut, Praha osoittautui tosi kauniiksi ja tunnelmalliseksi kaupungiksi täynnä kaikkea kiinnostavaa. Isohan se oli, eikä kahdessa päivässä ehtinyt tutkimaan keskustastakaan kuin osia. Me majoituttiin laitakaupungille hauskaan perheyritysmotelliin ja kuljettiin metrolla kaupunkiin. Käytiin syömässä aivan ihanassa kasvisravintolassa, oli kivaa voida maistaa jotain tyypillistä tsekkiläistä ruokaa (ja hamppuolutta ja jälkkäriksi raakajuustokakkua). Kasvikset loistivat poissaolollaan, mutta herkullista oli.

Mulla on aivan liikaa kuvia otettuna ja koko ajan tulee lisää! Toivottavasti ehdin pian laittelemaan niitä tännekin.

Bratislava

"No parking" Bratislava-tyyliin. Söpö pikku pääkaupunki täynnä yksisuuntaisia katuja, tottumattomalle hankalempi ajettava kuin Pori. Saatiin hostellin paras ja ainoa vapaa huone, jossa oli suuri parveke ja upeat näköalat valaistuille kaduille. Kohdattiin koditon nainen, joka tiesi Juha Miedon ja sanoi olleensa nuorena hyvä kilpajuoksija.

Yöt venyy pitkiksi, tanssi ja nauru pitävät hereillä, opetellaan fraaseja tsekiksi, turkiksi, espanjaksi ja baskiksi, juttelen ulkorappusilla slovakialaisen kanssa liftaamisesta, aamulla piti kömpiä tapaamaan maantieteen opettajaa, jonka kursseilla olin ihkaensimmäinen vaihtari. Mulla on kursseja neljältä eri laitokselta; ympäristötieteen, (luonnon)tieteiden, sosioekonomian ja pedagogian laitoksilta. Siinäpä on sitten sumplimista. Puolet meni uusiksi kun niitä ei järjestettykään tänä lukukautena. Eniten odotan luolaekologian kenttäretkiä, tulee varmasti olemaan huikeaa astua maan sisään ja ihmetellä siellä asustelevaa elämää! Muiden kurssieni nimet ovat International Environmental Law, yritysvastuuta käsittelevä Corporate Social Responsibility, Water in the Landscape, tämän alueen paikallisia ongelmia kuten syrjäytyneitä ryhmiä, köyhyyttä ja ympäristöongelmia käsittelevä Problems of Regional Development sekä tsekinkielen alkeiskurssi. Ihan mielenkiintoinen paketti! Tuo lakikurssi saattaa vaikuttaa kuivimmalta, mutta on luultavasti tulevaisuuden kannalta kaikkein hyödyllisin.

Tatravuoret

Samaiset järkäleet kohosivat horisontissa, kun huhtikuussa liftikuskin kyydissä istuessani tuijotin suu auki niiden hämmästyttäviä lumihuippuja. Nyt lumi ei tietystikään peittänyt kallioseinämiä, mutta siitä huolimatta metsäiset vuoret olivat aivan mielettömän kauniit. Pohjanmaan lakeuksilla kasvaneena jaksan aina ihmettyä vuorista.

Repäistiin ja mentiin yöksi vuoristokylässä olleeseen kylpylähotelliin. Meinattiin ensin majoittua muutaman kilometrin päässä kylästä sijainneella leirintäalueella olevaan mökkiin, mutta ne olivat kuudelle hengelle ja vähän turhan tyyriitä. Kylmässä autossa nukkumisen jälkeen hotelli tuntui luksukselta. Vuoristossa ilma oli kirpeää, syksyistä ja niin raikasta, että sitä olisi halunnut ottaa pullossa mukaan. Oli ihanaa lillua poreammeessa kunnon aamupalan jälkeen. Tuli sitä sentään puoli kilometriä ihan uituakin. Siinä hetkessä ajattelin, että tämä jos mikä on lomailua. Kuka hullu nyt haluaisi mennä johonkin etelänkohteen ruuhkaiselle biitsille, kun voi relata ihanassa hiljaisuudessa luonnon keskellä. Olisin halunnut patikoimaan vuorille, tai edes sellaisella hiihtohissillä ylös pällistelemään maisemia, mutta matkaseuraa ei innostanut ja aikakin alkoi käydä vähiin, joten jäi välistä tällä kertaa. Tosin taivaaltakin tuli kaatamalla vettä. Pyykkiäkin piti illalla pestä. Siinäpä sitten kuivateltiin kalsareita auton kojelaudalla. Menopeli näkyykin tuossa seuraavassa kuvassa. Ompelin keväällä autoon verhot vanhan sängyn vääränkokoisista lakanoista, jotka ensin värjäsin oranssinkeltaisiksi. Auton kaasuvaijeri oli lähestulkoon poikki, joten vuoristosta ihmisten ilmoille ajeltuamme auto piti viedä huoltoon. Puoli tuntia, 15 euroa eikä enää tarvinnut pelätä vaijerin ja matkan katkeamista.

Hän on mukaani lähtenyt pehmoinen tukeni ja turvani, Esi-isä, jota en Muumimaailma-visiitillä vaan voinut jättää sinne kauppaan. En oo varmaan ikinä nähnyt noin suloista pehmolelua.

Täällä Ústíssa mulla on jotenkin epätodellinen ja irrallinen olo. Ihan kuin olisin yhtäkkiä hypännyt johonkin ihan muuhun elämään. Niin kuin olenkin. Tämä on ihan erillinen elämä, jolla ei ole juuri mitään tekemistä sen elämän kanssa, jota elin Suomessa ja johon tulen palaamaan, ehkä muuttuneena, ehkä samana. On ihan eri ihmiset, eri paikat, eri rutiinit, eri kulttuurit. Tunnetta varmaan vahvistaa se, että olen saanut kotoa tähän mennessä vain yhden puhelun. Vierasta maailmaa tulee tarkkailtua herkemmin jokaisella aistilla, nautin jokaisesta hetkestä, vaikka kaikki eivät olekaan helppoja. Eilisissä tervetuliaisbileissä tuli ensimmäinen yhteentörmäys, kun yksi turkkilainen poika yritti saada mua juomaan lasini tyhjäksi (ja sitä ennen toinen oli kovasti koittanut saada polttamaan tupakkaansa), eikä meinannut millään uskoa kun sanoin moneen kertaan, etten halua. Painelin sitten lopulta nurkkaanahdistetuissa fiiliksissä ulos koko kuppilasta ja hän oli kyllä pahoillaan, sanoi että kulttuurimme ovat niin erilaiset. Minä kysyin, että luuleeko hän voivansa käskeä minua siksi, että olen nainen (tässä paljastuivat omat ennakkoluuloni). Vastausta en saanut ja juttu sovittiin, mutta toivon silti että tyyppi ei jatka tuollaista käytöstä.

On muuten aika inhottavaa, että täällä saa polttaa sisällä melkein missä vaan. Asuntolan käytävillä, portaikossa, ravintoloissa ja baareissa. Ei se muuten niin hirveästi haittaisi, paitsi jos joku käryttää vieressä syödessä, mutta kun kaikki vaatteet alkavat haista. Ja kieltämättä aika tunkkaiseksi kävi eilenkin kun suhteellisen pieni baari oli täpötäynnä porukkaa ja varmaan vähintään puolet savusti tilaa taukoamatta. Se siitä ex-tupakoitsijan (tätä nykyä myös ex-humalassatupakoitsijan!) avautumisesta. Tänään on ollut vapaapäivä, illalla olisi tarkoitus mennä katsastamaan ug-klubi Mumie ja joku kiintoisalta kuulostava piirtämistaistelu. Ihanaa keskiviikkoa, toivottavasti siellä paistaa aurinko!

Auschwitz 1 ja kuulumisia

Tämä vanhempi keskitysleiri ei ollut minusta ollenkaan niin karmaiseva kokemus kuin uudempi. Ehkä se johtui kirkkaasta auringonvalosta, pilvettömästä taivaasta ja japanilaisista turistilaumoista, tai siitä, että paikka ei ollut natsien rakentama, vaan toimi alkujaan Puolan armeijan tukikohtana. Näytti melkein tavalliselta vankilalta. Kaasukammiossa käyminen oli silti ahdistavaa, ja ehkä kaikkein hirvittävintä oli nähdä ne raapimisjäljet seinissä, jääneet jäljelle niistä jotka eivät päässeet ulos vaikka yrittivät.

Mutta se Euroopan synkästä historiasta. Datailen täällä asuntolan tietokoneluokassa (jep, täällä on sellainen, eikä näiltä luokan koneilta pääse mihinkään someen, ihan kuin peruskoulussa olisi). Nyt kun kämppikseni ovat tulleet ja porukkaan on muutenkin tutustunut paremmin, eivät päivät ole enää niin hiljaisia kuin viikko sitten tänne tullessani. Tosi nopeasti se on mennytkin. Meidän kämpässä, viereisessä huoneessa on kaksi tosi kivaa Kouvolasta tullutta neitiä. Huonetoverikseni saapui tänään venäläinen maalaritar, joka vaikutti hyvin mukavalta, mutta hieman oudolta ja ainakin aivan erilaiselta kuin minä! Saa nähdä miten yhteiselo alkaa sujumaan. Turkkilaisia ja espanjalaisia täällä on eniten. Jotkut kuuluvat miettivän täältä asuntolasta pois muuttamista, kieltämättä vähän houkuttelisi muakin. Täällä on yksi pyykinpesukone kokonaista 13-kerroksista, opiskelijoita täynnä olevaa taloa kohti, ja sitä saa käyttää yksi henkilö 8 tuntia kerrallaan. Kuulostaa lähinnä mahdottomalta päästä pesemään pyykkiä tulevaisuudessa! Sitten on tietysti se pieni keittiö todella hitaine helloineen, jota käyttää kokonainen kerroksellinen ihmisiä. Siksi hankittiin vedenkeitinkin kämpille. Hyviä puolia täällä asumisessa on, että mahdollisuudet mun lemppariliikuntalajeihin löytyy ihan vierestä. Eilen kävin testaamassa viereisen uimahallin (ja sen höyryhuoneen, joka oli kaukana rentouttavasta ja toi kovaäänisten, tulikuumaa vesihöyryä lattialle syöksevien koneiden ja lattialla kieriskelevien vietnamislaisnaisten takia mieleen kuvia kaasukammiosta ja josta kipitin aika nopeasti ulos), ja astangajoogapaikassakin kävin yksi päivä kokeilemassa ovia aikeinani tiedustella mm. saako salilta mattoja lainaksi, mutta en päässyt sisälle. Tuntihinta on opiskelijoille 90 korunaa eli noin 3,5 euroa, mikä on musta ihan kohtuullinen. Lähellä on myös kukkakaupan yhteydessä oleva pieni ja sympaattinen vihannestori! Ostin sieltä sellaisen oranssin hokkaidokurpitsan ja tein siitä sopan. Ajattelin muutenkin tästä lähin ostaa kaikki saatavilla olevat vihannekset ja hedelmät sieltä mieluummin kuin Kaufland-supermarketista. Aika monta kertaa oon asioinut myös vietnamilaisten pitämässä pikkuisessa lähikaupassa, mistä saa perustarpeita. Tämä asuntola on Klíšen kaupunginosassa (lausutaan samoin kuin cliché, hah), ja vieressä kohoavat myös metsäiset kukkulat, jonne täytyy joku päivä mennä kävelemään. Tänään oltiin vähän kauempana maaseudulla patikoimassa 15 kilometrin rankka, mutta ihan huippu kierros, joka sisälsi kahdelle vuorelle (paikallisten mielestä ne ovat vain kukkuloita) kipuamisen, aivan älyttömän kauniita metsiä ja henkeäsalpaavat maisemat. Siitä lisää myöhemmin. Huomenna alkaakin sitten koulunkäynti jollakin tapaamisella! Jännää, olin jo melkein unohtanut sen, miksi tänne tultiin.