maanantai 30. tammikuuta 2012
Luistinradalla
Käytiin melkein viikko takaperin luistelemassa. Oli hauskaa, vaikka vähän huteraa meno eka olikin. Varsinkin luistintenvaihtokopista ulostulo, haha, roikuin siinä ovessa ja pelkäsin kaatuvani. Mut no hei, vasta toka kerta tänä talvena. Reippailun jälkeen maistuikin sit glögi, tee ja keksit!
Ton hyvin lämpöisen villapaidan löydin UFFilta vitosen päiviltä, rakastan sitä.
perjantai 27. tammikuuta 2012
Nimenvaihdos!
Uudistin blogin ulkoasua, nyt se on aika kivannäköinen siihennähden etten ole mikään koodari. Ja tuo valkoinen tausta on sitä oranssia parempi noin kuvia ajatellen. Nimi muuttui samalla myös; uusi on siis Aurinkokellopeli! Halusin blogille suomenkielisen nimen, ja keksin tuollaisen kolmoisyhdyssanan. Psst, sille kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, joka arvaa mistä tuo otsikkokuva on otettu.
Testailin tänään etikkaliotusta ennen pyykinpesua pinttyneiden tahrojen poistamiseksi, mutta tulokset taisivat jäädä aika laihoiksi, kun puolet vaatekappaleista saivat vielä jatkokäsittelyn joko laimentamattomalla etikalla tai ihan tahranpoistoaineella. Katsotaan nyt. Ostin myös kaupasta muutaman jännittävän ulkomaisen olusen maisteltavaksi.
torstai 26. tammikuuta 2012
tiistai 24. tammikuuta 2012
Väripilkkuja
Olen saanut nuo hauskat helmet synttärilahjaksi, mutten ole hirveästi osannut käyttää niitä kun ovat niin kirjavat. Tuon suht värittömän flanellimekon pariksi ne on onneksi juuri kivat! Meillä on myös matkasuunnitelmia seinällä, mikä on aika kätevää.
Mua on alkanut hieman kyllästyttää tämä blogin ulkoasu. Teen ehkä jotain muutoksia, kenties vaihdan nimenkin.
Rakennettiin hieno maja tossa eräs päivä, kun teki mieli tehdä niin. Sitten kömmittiin sinne syömään kasvispiirakkaa ja juomaan kaakaota, kunnes nukahdettiin.
Mua on alkanut hieman kyllästyttää tämä blogin ulkoasu. Teen ehkä jotain muutoksia, kenties vaihdan nimenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)