sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Versoo se syksykin













Kasvit puskevat sinnikkäästi versoja niin kauan kuin valoa riittää. Minä otan hölmöjä pärstäkuvia likaisen vessanpeilin kautta Deep Purplen kiertuepaidassani ja syön joka päivä puolukoita.

Perjantaina sattui aika hauska tapaus. Meillä oli ollut koulussa maastotöitä, ja olin koko päivän harjoitellut vesi- ja sedimenttinäytteidenottoa miesten L-kokoisessa keltaisessa sadepuvussa keskellä järveä ja ties missä pelto-ojissa, enkä ollut ehtinyt edes syödä lounasta. Kun vihdoin päästiin melkein tunnin aikataulusta myöhässä kuraisina ja väsyneinä koululle, poljin täyttä vauhtia toiselle puolelle kaupunkia katsomaan erästä asuntoa. Samana päivänä mulle oli vasta ilmoitettu, että yhdestä toisestakin asunnosta olisi näyttö, tismalleen samaan aikaan. Olin vastannut, etten harmi kyllä sen toisen takia pääse. No, ekan näytön jälkeen menin kauppaan, tein rauhassa ruokaostokset ja olin lähdössä varmaan puoli seitsemän aikaan illalla kotiinpäin kun se esittelijä sitten soittaa että hänen pitäiskin viedä sinne asunnolle yks avain ja mulla olisi viimeinen tilaisuus mennä katsomaan kämppää. No mikäs siinä, paitsi että multa menisi puoli tuntia polkea sinne. Esittelijä tuumasi että hänpä hakee autossa istuvalle pojalleen heseruokaa ja nähdään puolen tunnin päästä. Sinne sitten poljin ihan kassialman näköisenä tukka pystyssä kuraisine sadevaatteineni ja kauppakasseineni katsomaan sitä asuntoa, ja ihme ja kumma me sitten saatiin se! Esittelijäkin sanoi, että jos hänen työkaverinsa tietäis että hän on täällä perjantai-iltana tähän aikaan esittelemässä asuntoa niin ajattelisivat kyllä että hän on ihan hullu. Hahah!
Itse asunto oli hurjan suloisessa keltaisessa puukerrostalossa, jonka rappukäytävä oli juuri sellainen kun oon pienenä kuvitellut Tiina-kirjoihin, vaikka oikeasti Tiina ei edes tainnut asua puisessa talossa. Siellä rapussa oli kaikki pinnat puuta, pitsiverhot ja räsymatot, ja meidän pikku kaksiossa kakluuni ja puuhella. Ja esittelijä kertoi, että ihmiset kasvattelevat siellä pihalla yrttejä ja kaikenlaista kesäisin, upeeta! Vuokra ja lämmityskustannukset halpenevat melkoisesti ja koulumatkakin lyhenee. Ei tässä paljon onnellisempi voi olla! Muuttaminen tosin alkaa heti paikalla, koska tuo mieheke tulee illalla lomalle vain kahdeksi viikoksi ja sinä aikana aiotaan saada huusholli tyhjennettyä.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Chichicastenango


























Sen koettelemuksien bussimatkan jälkeen päädyimme auringonlaskun aikaan Chichicastenangon suurempaan naapurikaupunkiin vielä korkeammalle vuoristoon. Siellä saimme odotella taas minibussikyytiä eteenpäin, kun meidän lisäksemme samoilla aikeilla oli liikenteessä bussikaupalla muitakin ihmisiä ja eritoten koulupukuista nuorisoa. Busseja kaartoi vartin välein kulman takaa erääseen tiettyyn kadunkohtaan, jota ei ilman sitä ihmismäärää mitenkään olisi voinut erehtyä luulemaan bussipysäkiksi. Ja kun se minibussi vihdoin tuli, ihmiset juoksivat, tuuppivat, tönivät ja tunkivat päästäkseen juuri siihen nimenomaiseen autoon ja nopeasti kotiin. Me toljotettiin suut auki sitä tunkemisen taitoa ja päätettiin odottaa, vaikka oli jo pimeää. Loppujen lopuksi käytettiin vaan raa'asti samaa tekniikkaa ja puolen tunnin jälkeen saavuttiin markkinoistaan tunnettuun Chichicastenangoon huomataksemme jälleen kerran, ettemme löydä kaupungista yhtäkään auki olevaa ravintolaa. Onneksi kauppa oli auki, ja päädyttiin sytyttämään mukana kanniskellut lämpötuikut ja pitämään piknikkiä kiviseinäisessä jääkylmässä huoneessaamme paksujen täkkien alla.

Chichi oli tunnelmallinen pikku kaupunki täynnä aivan uskomattoman kauniita ihmisiä. Mayat ovat niin ihanan näköisiä pyöreine kasvoineen ja perinteisine vaatteineen. Bongattiin jopa neljä miestä perinteisissä asuissa! Gringoja nähtiin vain yksi koko kolmen päivän aikana, hänkin oli tuolla tekemässä jotakin tutkimusta. Hautausmaalla haudat loistivat sateenkaaren väreissä, kirkon portailla uhrattiin sulassa sovussa intiaanijumalille, ja kukkulalta mäntymetsiköstä löytyi muistaakseni hedelmällisyysjumalan alttari joka oli saanut vierelleen ristin. Teki kyllä todella hyvää päästä pitkästä aikaa metsikköön, joka muistutti suomalaista männikköä. Joku oli uhrannut jumalalle omenia ja pullollisen cocacolaa, avannut korkinkin jotta jumala pystyisi juomaan helpommin. Vanha sympaattinen mummo tuli kauppaamaan meille jotain pikkuesineitä, ja koska hän oli meidän takia jaksanut rankan nousun kukkulalle, ei kehdattu olla ostamatta edes mustaa kivistä sammakkopilliä, joka käy suitsuketelineestä. Ostettiin torilta mansikoita ja pari hienoa matkamuistonaamiota. Joku pikkupoika yritti myös väkisin kaupata meille jotain huiluntapaista, ja roikkui vaikka miten pitkään hihassa mankuen ostamaan sitä, vaikka kuinka sanottiin ettei haluta. Hermostuin ja irvistin sille pojalle, ja hetken päästä hänen luovutettuaan alkoi kuitenkin kaduttaa se irvistys, kun näin miten hän talutti vielä pienempää ja likaista sisartaan kädestä jonnekin.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Puiden sisällä voi matkustaa, vaikka puut ovat aina paikoillaan
















Viikonloppu oli hyvä. Kuuntelin melkein transsinkaltaisessa hienouden kokemisen tilassa Yonaa ja orkesteri Liikkuvia Pilviä, fiilistelin Kari Tapiirin tahtiin, join kaksi alkoholitonta olutta (no hui!), askartelin naamiota tuleviin juhliin ja kävin noiden ihanien tyttösten kanssa edustamassa meidän koulutusohjelmaa Turun Luonnonsuojeluyhdistyksen kolkytvee-synttäreillä idyllisessä vanhassa huvilassa. Juhlissa tarjottiin kolmea eri täytekakkua, ja kaikkia piti tietysti maistaa pikkuisen. Siellä syksyisessä ja tihkusateisessa Ruissalossa lämpesi puusauna ja heitin vihdoin ja viimein talviturkkini jo kylmenneeseen mereen öljynjalostamon kirkkaiden valojen loistaessa vastarannalla. Nyt voi sitten kasvattaa uuden turkin talven varalle. Kaupunkiin palaaminen sieltä hiljaisesta ja pimeästä tuntui ihan väärältä ja lauantai-iltainen keskustameno hiukan vieraalta. Ehkä sen takia näinkin kotimatkallani kaupunkilaisketun, jota kylläkin hieman säikyin, onhan se nyt melkein koira. Olisi varmaan pitänyt sähistä sille, että olisi palannut metsän turvaan.