Syyslomalla mentiin metsään, Seitsemisen kansallispuistoon, porukalla. Oli tarkoitus nukkua seulan lailla vuotavat hirsiseinät omaavassa pimeässä luhtiaitassa lämpöpatjojen päällä, mutta naapurimökin metsästävä jätkäremmi valtavine kaadettuine metsoineen pelasti meidät illansuussa luultavasti kohmettumiskuolemalta mökkinsä tilavaan kellarikerrokseen. Yö vietettiinkin mukavasti takan edessä sohvalla.
Tällainen se aittamajoitus olisi ollut, kokemus varmaan sinänsä!
Aloitettiin Seitsemisen tutkiminen Multiharjun ikimetsästä, jota ei tiettävästi ole koskaan ihminen kaatanut. Ajatella, että joskus lähes koko kotimaa on ollut tallaisten aarniometsien peittämä. Ikivanhojen käppyräoksaisten mäntyjen kilpikaarna putoili maahan, joka oli kauttaaltaan pehmoista sammalmattoa, kelohonkien kuoret taas olivat vääntyneet itsensä ympäri. Puiden oksilla kasvoi loputtomasti naavapartoja ja muita jäkäliä ja rungoille oli pesiytynyt monia erilaisia kääpiä. Maahisten ja haltijoiden läsnäolon melkein tunsi mättäiden takana ja kaatuneiden puiden lomissa; metsän rauha ja hiljaisuus oli syvä, ainakin silloin kun muita retkeilijöitä ei tullut vastaan.
Suo- ja järvimaisematkin olivat karussa seesteisyydessään aivan mahtavia. Hirvikärpästen määrä päässä ja vaatteissa taas ei niinkään. Ei tehty kovinkaan pitkää lenkkiä, ja Seitsemiseen olisi ollut ihanaa tutustua enemmältikin, varsinkin kunnon monipäiväinen vaellus ja telttailu houkuttaisi!
Juuret ♥
Seuraavana päivänä matka jatkui vielä Helvetinjärvenkin kansallispuistoon, mutta siitä lisää myöhemmin.