Krooninen mummo

Näissä kuvissa keikkuu se viime postauksen sinivalkoraidallinen mummohame, ihan vain Lenskun pyynnöstä, toivottavasti tämä nyt sammutti uteliaisuutesi kyseistä hamosta koskien! Adoptoin itselleni kuolinpesästä myös somat jokasään mummomallia olevat nilkkurit, sekä haalistuneen vihreät pitsiverhot, jotka pitäisi käsitellä valkaisuaineella ennen käyttöönottoa. Niin ja kasan lankakeriä ja puikkoja. Kummallinen pötkylä taas esittää koulussa tarpeeseen tulevaa keskittymistyökalua, siitä valmistuu kohta superpitkä kaulaliina.
Tunnustettava se kai on, olen krooninen mummo jo tässä iässä. Sille määritelmälle naurettiin vedet silmissä jonkun väsyneen koulupäivän päätteeksi kuuden aikaan illalla.

Tässä kuitenkin ennen ysäriteemaisiin tupareihin lähtöä kuvattua todistusaineistoa siitä, että mullakin on vielä toivoa (näytänhän melkein muodikkaalta iskän vanhat farkkushortsit napaan asti kiskottuina, modifioidussa flanellipaidassa ja klemmarilla kiinnitetyssä kuristuskaulakorussa):

Ja oli kyllä hauskat juhlat, vaikka se Bohemian rhapsodyn karaokeversio taisikin mennä hieman överiksi huolimatta siitä, että mulla on tipaton puolivuotinen menossa. Yllättävän hilpeäksi sitä näköjään tulee ihan jo seurankin vaikutuksesta, ha haa.

Jäähyväisiä

Lempivuodenaikani katkesi kesken juuri ennen loppuaan ja peittyi kirkkaaseen, valkoiseen lumeen, jonka päälle puista vielä leijaili keltaisia lehtiä. Hautausmaalla seisoin lumihangessa ylioppilasjuhlamekossani ja katselin ylitse lentävää joutsenauraa mieluummin kuin kukkia maahan laskevia ihmisiä. Luulen, että joutsenet olivat tulleet sen vanhan naisen kunniaksi, jonka sinivalkoraidallista hametta käytän nykyään minä. Sitten siirrettiin kellot todellisuuteen, hanget sulivat pois ja jäljelle jäi raskas, kolea pimeä. Toivoisin lisää lunta peittämään nyt jo kaduille mädäntyneet lehdet ja tuomaan valoa alkavaan marraskuuhun. Olen melkein huolestuttavan tottunut yksin kotona olemiseen, enää ei pelota sytyttää pesällistä puita tuleen, vaan nokitahrat kämmenselässä ja uunin kuumat kaakelit hymyilyttävät.

Syksyinen roadtrip, osa 2

Löydettyämme ulos mielisairaalasta kävimme kahvilassa, joka näytti olevan samaan aikaan myös kultasepänliike ja kiinalainen ravintola.

Oi ruska ja syksyiset lehdet! Kyllä tämä Turun jo vallannut talvinen sääkin silti kaunis on. Tunnelma oli tosi vahva ja jouluinen, kun ensilumi satoikin ihan kunnon kinoksiksi. Hoideltiin silloin vähän asioita järkyttävän kokoisella neliveto-kuorma-autolla, ja kyllähän sen kyydissä vähän nauratti kesärenkailla ylämäessä alaspäin valuvat hienot Volvot.

Harhailtiin jossain Helsingin liepeillä, tuo punainen tupa oli tosi kaunis sisältä sekä ulkoa, mutta ovi aukesi vain sen kellariin.

Seuraava "hei mennään tonne" -äkkikäännösetappi oli muistaakseni Siikajärvi ja jonkun random kesämökin ranta.

Yövyttiin meillä ja seuraavana päivänä tie vei Tampereen suuntaan. Sen varrelta löytyi muutama aarre.

Ps. Tämä tunnollinen kansalainen iloitsee oman ehdokkaansa kunnanvaltuustoon menosta! Sen takana olikin vähän useampi kuin muutama tyyppi, loistavaa.

Syksyinen roadtrip, osa 1

Parisen viikkoa sitten tehtiin Lenskun kanssa viikonlopun mittainen roadtrip syysloman alkajaisiksi. Lähdettiin liikkeelle Tampereelta. Ajeltiin eteläänpäin pienempiä teitä, hidasteltiin muiden tienkäyttäjien tukkeena ja bongailtiin ohikiitäviä autiotaloja. Oli hyvä olla matkalla, vaikka olinkin itse ratin takana. Ei ollut kiire minnekään eikä määränpääkään ihan selkeästi tiedossa. Pellon keskellä oli puskainen saareke ja siellä keltainen mummonmökki, jonne onnistuttiin pienen äheltämisen jälkeen kapuamaan sisään. Kiipeily ei ole kyllä yhtään mun juttu, mutta tän harrastuksen parissa sitä pitää silti säännöllisesti harrastaa. Käytiin kaupassa, syötiin eväitä ja juotiin teetä termarista Hauhon keskustassa, oli perjantai-ilta ja nauratti jälleen kerran meidän hiiviskelyt verrattuna normaaleiden ihmisten perjantaiaktiviteetteihin. Hymy hyytyi kuitenkin aika nopeasti kun google maps oli ohjeistanut meidän reitiksi kapeita metsäteitä, ja niillä piti pimeässä kääntyillä ensimmäiseltä toiselle varmaan kymmenen kertaa.

Selvittiin kuitenkin eksymättä Kellokoskelle, parkkeerattiin auto hylätyn mielisairaalan pihalle, lukittiin ovet ja nukuttiin oletettua makoisammat yöunet meidän äitin Volkkarissa. Kylmyys ei niinkään haitannut vaan se inhottava fiilis, että mitä jos joku nyt seisookin tossa ja tuijottaa ikkunasta sisään. Kolmen aikoihin herättiin hetkeksi ja lämmitettiin autoa vähän aikaa tyhjäkäynnillä. Eikös siihen heti tullut poliisiauto kyttäämään. Näytettiin kai kuitenkin sen verran vaarattomilta makuupusseissamme kyhjöttäessä ettei niitä sitten sen enempää kiinnostanut. Mietin vaan että meinasivatkohan ne antaa meille parkkisakot vai mitä.

Puoli kahdeksan aikoihin harmaan aamun valjettua alkoi aamiaisen kokkaus, joka tapahtui sen samaisen hylätyn mielisairaalan aika ankealla grillipaikalla. Nuotiomme materiaalina toimi märät laudat ja sytytysneste. Ehkä puolentoista tunnin päästä meillä kuitenkin oli kuumaa pikakahvia ja pussipastaa. Koiranulkoiluttajat katsoivat aika pitkään, mutta vain yksi nainen tuli juttelemaan, eikä edes mitenkään pahastuneen sävyisesti, päin vastoin.

Löydettiin sisäänpääsy pimeäksi laudoitettuun sairaalaan, ja eikun salamavalot räpsymään. Enemmän kuvia meidän kohteista löytyy muuten täältä ue-blogin puolelta ja lisää päivittyy, tänne laitan vain lempparit.