Takut poikki ja pinoon

Mää leikkasin hiukset! Jotain, mitä en ole tehnyt neljään vuoteen, sen jälkeen kun lakkasin leikkelemästä sellaista punkkarityylistä sivusiiliä takkujen lomaan. Suurin osa rastapehkosta on saanut kasvaa vapaasti sellaiset seitsemän vuotta, ja vauhdilla se onkin venynyt (aina joku kommentoi, kun ei olla hetkeen nähty, että taas on tukka kasvanut). Olin kuitenkin jo aika kauan tuskaillut liian pitkää ja painavaa tukkaa, joka takapuoleen yltävänä oli aina tiellä, omituisen värinen ja luultavasti aika suuri syy niskavaivoihini, mutta en kuitenkaan halunnut kokonaan luopua takuista, kun se on niin helppo ja hauskannäköinen tukka. En myöskään ole oikein koskaan välittänyt normaalitilassa olevista hiuksistani pitkinä, vaan ne olivat aina jotenkin kiinni tai sitten niitä piti olla koko ajan laittamassa ja tupeeraamssa ja mitä vielä, ikinä ei niiden kanssa kuitenkaan ollut helppo olla. Rastat teki pitkien hiusten aukipitämisen mahdolliseksi tällaiselle luomuluukkia kannattavalle, joka keksii ajalleen parempaakin käyttöä kuin hiusten laittamisen.

Eilen päätin sitten pitkällisten pohdintojen jälkeen ottaa sakset kauniiseen käteen ja leikata takut poikki ja pinoon! Jäljelle jäi lähinnä kolmessa vuodessa kasvaneet omanväriset osuudet, sekalaisen väriset ensin mustaksi värjätyt ja sitten vetyperoksidilla käsitellyt hamppulatvat saivat lähteä. Kaikkein pisimmän rastani jätin muistoksi, haha. Nyt on kevyempi olo ja tykkään lyhkäisemmästä hiustostani. Kyllähän tuota pehkoa muutenkin tarvitsisi vähän siistiä, mutta kaikki aikanaan.

Prinsessa Ruususen linna

Usvaisena maanantaiaamuna päätettiin lähteä katsastamaan tämmöinen ihmiskätten kyhäelmä. Olihan se hieman hulppeampi kuin tuo meidän vaatimaton Turun linna. Vähintään jonkun prinsessan on täytynyt pitää tuossa kummallisin yksityiskohdin, kuten lukuisin peuranpääpatsain ja kiinalaistyylisin ovenkahvoin, joissa korppi tai muu lintu tunkee nokkaansa viiksekkään herran otsaan, koristellussa linnassa majaansa. Rakennuksen ympärillä oli kaunis puutarha, josta osa oli hoidettuja istutuksia ja osa villimpää puistikkoa. Sumu loi puiden alle satumaisen, syksyisen tunnelman. Pelleiltiin ja leikittiin kuninkaallisia koko linnan pihalla haahuilun ajan, ja pitihän sitä päästä poseeraamaankin polvisukkaprinsessana palatsinsa kuistille. Sisälle ei maanantaina päässyt, mikä tiedettiin jo ennen lähtöä, mutta veikkaan, ettei se sisältä yhtä vaikuttava olisi ollutkaan.

Český Krumlov

Parikymmentä kilometriä Budweisista etelään sijaitsee Český Krumlovin pikkukaupunki, jonka Unescon maailmanperintökohteeksi luokiteltu keskiaikainen vanhakaupunki vilisi aasialaisia turisteja talvikylmällä sumusäälläkin. Ja olihan se suloinen, täynnä hienoja vanhoja taloja. Kaupungin sydän on linna, jonka ulkorakennusten seinät oli maalattu näyttämään siltä kuin niissä olisi tiiliä ja muuta härpäkettä. Psykedeelisen näköistä.

Kuten arvata saattaa, minua kuitenkin viehättivät enemmän kaupungin reuna-alueet, joita ei ollut niinkään kunnostettu neuvostoaikaisen rapistumisen jäljiltä. Autioituneet hotellit, betonikerrostalot, ankean näköinen elokuvateatteri ja rautatieaseman savuinen pubi, jossa vanha mies pyysi minua viemään pienen lapsenlapsensa käymään naisten vessassa kun hän ei itse voinut. Niissä se todellinen elämä asui.

České Budějovice

Juna suorastaan mateli Brnosta Budweisiin. Oman loossin löydyttyä kiskojen kolinassa oli hyvä torkkua. Perillä oltiin illalla ja suunnistettiin hiljaisen kaupungin läpi meidän hostien luo. He olivat aivan ihania ja veivät meidät seuraavana päivänä patikoimaan läheisen Klet-vuoren laelle. Pienten kylien läpi, jokien varsia ja metsäpolkuja tallatessa mieli lepäsi, välillä pysähdyttiin ihmettelemään miniatyyrikylää, juomaan teetä ja ottamaan slaavien tyyliin yrttiviinahuikkaa lämmikkeeksi. Huipulla oli tietysti mahtava fiilis, vaikka maankamaralla ei juuri maisemia puiden takaa näkynyt. Evästettiin patikoijia ja kaapelihissillä maisemia katselemaan tulleita palvelevassa ravintolassa, josta sai tavattoman hyviä perunapannukakkuja hapankaalilla sekä olutta, jota ei saa mistään muualta. Lounaan jälkeen noustiin ylös torniin. Pilviverho alapuolellamme peitti alleen laaksot, kaukana eteläisessä horisontissa piirtyivät Alppien terävät kärjet vasten taivasta. Alpit! Näin ne ensimmäistä kertaa ikinä ja jokin niissä alkoi heti vetää puoleensa. Jatkettiin kaksin vielä vajaan kymmenen kilometrin päähän Český Krumloviin, josta lisää myöhemmin.

Budweis oli yhtä kaunis kuin ympäröivä luontokin! Varsinkin vanhankaupungin sokkeloiset kujat, värikkäät talot, söpöt putiikit, kahvilat ja pulut hymyilyttivät sateisesta säästä huolimatta. Ja siitä, että kaupungin päänähtävyys eli Budweiserin olutpanimo oli maanantain kunniaksi kiinni (samoin kuin prinsessalinna, jota käytiin kuitenkin tutkimassa ulkopuolelta - siitäkin lisää omassa postauksessaan). Käytiin ostamassa konditoriasta pari parhaiksi kehuttua paikallista herkkua ja kökötettiin rinkan sadesuojan päällä märällä puistonpenkillä syömässä niitä. Illalla junailtiin takaisin pohjoiseen. Eteläisen Tsekin kaupungeissa vaikutti muuten olevan eläväisempi pyöräilykulttuuri kuin vaikkapa kukkulaisessa Ústíssa, missä ei juuri pyöräilijöitä näkynyt!