Guatemala

Rio Dulce

Guatemalan rajanylitys oli kummallinen, raja-asemien välissä oli kilometritolkulla tietä ja banaaniplantaaseja. Minibussilla päästiin saamaan leimat passiin ja matka jatkui lähimpään kylään. Seisoskeltiin tien varressa hedelmämyyjän kojun vieressä sateessa ja odoteltiin seuraavaa minibussia paikkakunnalle x, josta pääsisi jatkamaan matkaa seuraavalla minibussilla paikkojen x ja x bussinvaihtojen kautta määränpäähän, joka oli alle sadan kilometrin päässä. Kun se ääriään myöten täyteen lastattu minibussi viimein tuli, ahtauduimme seisomaan jonkinlaiseen hyvin epämukavaan vänkyräasentoon, rahastaja kiipesi katolle ja matka jatkui Rio Dulceen. Se oli pieni kaupunki, jonka pääkatu oli Pan-American highway. Siinä sitten väännettiin tortillaa tienvarren syömälässä, mukavassa rekka-autojen pakokaasunkäryssä. Guatemalassa oli jotenkin erilainen tunnelma, Mayat huomasi kadulla ja he käyttivät perinteisiä intiaanivaatteitaan. Illalla ukkosti ja seuraavana aamuna jatkettiin matkaa, jälleen monella eri minibussilla, joiden runkojen halkeamia oli hitsailtu keskeltä, kun ei niitä pakuja ole tehty kestämään parhaillaan 25 ihmisen ja matkatavaroiden painoa.

Flores

Ihanan siisti, puhdas ja värikäs Flores, rauhallinen ja järven ympäröimä kaupunginosasaari toisen kaupungin kyljessä. Siellä tunnelma oli melkein välimerellinen, ihmiset ajelivat skoottereilla ja talojen maalaussääntönä luultavasti, että ennen maalin ostoa on katsottava, ettei oma torppa vaan ole samanvärinen vierekkäisten talojen kanssa. Paikassa ei ollut muuta vikaa kuin se, että se oli läheisten Maya-raunioiden takia aikamoinen samsonite-turistirysä ja sen mukaiset olivat sitten valitettavasti hinnatkin. Mutta oli se ihan kivaa päästä välillä kuumaan suihkuun ja puhtaaseen huoneeseen nukkumaan, niin ja (ylihinnoiteltuun) pesulaan ja matkamuistokrääsäkauppaan! Niitä kun ei oikeasti ollut oikein missään. Saatiin kuppilassa seuraa tällä kertaa meksikolaiselta miesporukalta. Yritettiinkin kyllä valitakin se mahdollisimman paikallisennäköinen mesta, ei mitään jenkeille tehtyä hippiluolaa vaikka semmoinen tänne koti-Turkuun kelpaisikin. Ne meksikaanot olivat ihan ihmeissään meistä, olivat itse kuulemma jostain maalta eivätkä varmaan olleet nähneet kovin montaa kertaa ennen Floresiin tuloaan valkoista naamaa muuten kuin telkkarissa, ja kyselivät meiltä kaikenlaista ja selittivät hilpeinä. Vastasin espanjaksi mitenkuten ja sain varmaan kymmenen kertaa pusun (jota en olisi kaivannut) kädelle, hah.