Polkupyörällä Algarveen, osa 2

Lähdettiin leiriytymisen ja hetken lepuuttamisen jälkeen tutkimaan Milfontesia. Matkalaisia väsytti, mutta auringonlaskun valo meren yllä oli upea. Syötiin salaatista, kasvispiiraasta ja persikkapirtelöstä koostunutta illallista jossain söpössä pikku voileipäkahvilassa. Milfontesin leirintäalue oli muuten reissun kivoin, koska avoimen puistikon sijaan se oli täynnä puita ja pensaita, jotka muodostivat rajoja leiriytymistonteille! Omaa rauhaa oli siis enemmän ja vehreys oli muutenkin hyvä juttu.

Nukuttiin siis reissun kaikki yöt leirintäalueilla. Meillä oli sen verran rajattu aika ja kunnianhimoinen tavoite päästä määränpäähän (250 kilometriä kuudessa päivässä), että katsottiin parhaaksi maksaa hiukan hyvästä ja turvallisesta leiripaikasta, suihkusta ja vedestä. Tulevaisuudessa toivottavasti tulee lähdettyä pidemmällekin pyöräreissulle, ja silloin haluan nimenomaan, että reitti on vapaa, aikaa mielin määrin, ja teltan voi pystyttää yöksi minne vaan, missä on sopiva kaistale tasaista maata.

Jonkun vanhan herran koira

Aika hulppea talo - venesuojaksi

 Talot ja kirkot oli Milfontesin seudulla maalattu valkosinisiksi

Seuraavana päivänä poljettiin 42 kilometriä Odeceixeen. Taidettiin lähteä väärään suuntaan ja päädyttiin rannikon sijaan sisämaassa kulkevalle tielle. En muista matkasta juuri mitään paitsi että pydähdyttiin jossain välissä syömään jäätelöä jonkun isomman kylän Lidlin pihaan. Suht helposti ja leppoisasti se matka kuitenkin taisi sujua. Perillä poljettiin suoraan rantaan ja paineltiin biitsille tuulensuojaan kokkaamaan. Tällä kertaa kulinaarinen makuelämys koostui pussipastasta ja vegenakeista.

Rannoilla kävi jatkuvasti kova tuuli, mutta muuten sää oli koko meidän reissun ajan ihan täydellinen. Aurinko paistoi ja oli reilut 20 astetta lämmintä, mutta ei liian kuuma, kun ilmassa oli kuitenkin vielä keväistä raikkautta.

 Täällä me vaan kokkaillaan Alentejon biitsillä!

Seuraava päivä olikin meidän turistipäivä, jona matkattiin vain vajaat 20 kilometriä Aljezuriin. Sitä oltiin jo Algarven puolella! Pystytettiin teltta ja lähdettiin rannalle. Matka ei ollut pitkä, mutta kesti jonkin aikaa, kun se kuoppainen punahiekkainen kinttupolku, jota pitkin yritettiin rannalle polkea, sisälsi pelottavan jyrkkiä alamäkiä.

Ranta oli aika syrjässä itse kylästä, mutta aika paljon väkeä siellä oli silti. Syötiin lounasta rantaravintolassa jossa brittituristit yrittivät puhua espanjan ja portugalin sekoitusta tarjoilijalle. Lähdettiin kävelemään jännästi mutkittelevia, rosoisia rantakallioita pitkin kauemmas, kun Zé halusi yrittää kiivetä jonkun ilmeisesti vulkaanisesta kivestä koostuvan kukkulan päälle. Sinne asti päästäksemme meidän kuitenkin piti ohittaa sen kukkulan edessä olevalla pienellä hiekkakaistaleella hengaileva teinityttökolmikko. Meidän lähestymisen huomattuaan tytöt lähtivät kiireesti pois ja näyttivät jokseenkin anteeksipyyteleviltä siihen nähden, että mehän siinä tultiin häiritsemään heidän rauhaansa. Poukama oli kaunis ja ajattelin tyytyväisenä mennä veteen kastautumaan, olin jo ehtinyt heittää päällimmäiset vaatteetkin pois, kun huomasin vedessä kelluvan jotain ruskeita pökäleitä. Ne tytöt olivatkin käyttäneet paikkaa vessana! Ei siinä sitten muuta kuin täyskäännös ja takaisinpäin, kun se kukkulalle kiipeäminenkin osoittautui turhan haastavaksi. Hyh ja hah!

Rannalla lekottelun, uimisen, pyörien leirintäalueelle takaisin taluttamisen ja suihkun jälkeen jatkettiin turistilinjalla ja mentiin aamupäivällä bongaamaamme värikkään boheeminnäköiseen tienvarsiravintolaan syömään oikein kolmen ruokalajin illalliset. Kyllä muuten maistui ne fajitakset! Takaisin leirintäalueelle pilkkopimeää tietä pitkin pyöräileminen oli aika maagista siinä tähtien ja kuunsirpin valossa, sammakoiden kurnuttaessa ja sirkkojen sirittäessä lämpimässä pimeydessä.