Liberia
Liberia oli oikein periamerikkalaisen näköinen pikkukaupunki, jossa tehtiin yhden yön stoppi ennen Costa Ricasta poistumista. Istuttiin lauantai-iltana keskuspuiston penkillä katselemassa nuorisoa skeittailemassa kirkon portailla ja ihmettelemässä, miten koko kaupunki tuntui olevan siellä kirkossa laulamassa.
Rivas
Ihana Nicaragua, reissun lempparimaani. Heti rajalla alkoi kaivattu kehitysmaameininki. Rivas oli hauska risteyskaupunki, jossa taidettiin käydä kolmesti. Ekalla kerralla saavuttiin sinne illansuussa ja päätettiin jäädä yöksi. Siellä sattui olemaan jonkunnäköiset hevosmiesten festivaalikarnevaalit. Koko kaupunki oli täynnä juhlahumua, kaduilla soitettiin musiikkia ja värikkäät naisnuket tanssivat. Aamulla käytiin syömässä ihan tavallinen nica-aamupala torin laidalla sijaitsevassa ihan tavallisessa comedorissa ja jatkettiin matkaa.
Playa El Gigante
Haluttiin jollekin pienelle Tyynenmeren rannalle levyttelemään, ja El Giganten kalastajakylä olikin aika nappivalinta. Se oli surffareiden suosiossa, mutta ne lähtivät aamuisin vuokrajeepeillään jonnekin muualle lautoineen. Hiekkaranta ja sen molemmin puolin kohoavat kalliot olivat melkeinpä meille vain, kalastuspaatteja, nukkuvia koiria ja värikkäitä rapuja lukuunottamatta.
Voi, riippumattokuva kirvoitti kyllä ihan hallitsemattoman hymyn! Ja muutkin kuvat, ootte kyllä kokeneet ihan huikeita juttuja. Vau ♥
VastaaPoistaThih, no kieltämättä vähän hymyilytti muakin siellä riippumatossa ja hymyilyttää reissun muistelu näin jälkikäteenkin c: aiheuttaa kyllä pahasti myös matkakuumetta, nyt kun edellisestä on jo toipunut.
Poista