San José & Santiago de Puriscal

Heipparallaa!

Koko kesä on mennyt bloggauspimennossa, sillä olen sen sijaan nauttinut matkailusta. Väli-Amerikka tuli kierrettyä Costa Ricasta aina Meksikoon asti ja takaisin, reissutunnelmat vaihteli loistokkaista hermojaraastaviin ja kuumottavista kauniisiin, mutta niistä saatte kuulla lisää kunhan postailen enemmän kuvia (näitä en jaksanut ainakaan alkaa muokkaamaan). Nyt 18 tunnin omassa sängyssä nukuttujen unien jälkeen on ihanaa olla takaisin koti-Suomessa ja kotona muutenkin (itse asiassa olin jo Madridissa ihan tohkeissani siitä, kuinka ihana Eurooppa onkaan), kun saa jopa normaalia ruokaa ja varsinkin ruisleipää. Siitä tuli unelmoitua monet kerrat kun turhauduttiin siihen, että joka kadunkulmassa on pelkkää friteerattua kanaa ja ranskalaisia myyvä kioski tai vähintään jokin hampurilaispikaruokaketju, ja normaalia ruokaravintolaa sai etsiä tuntikaupalla ja siltikin löysi vain sen iänikuisen kiinalaisen. Ei silti, että se normaalin ravintolankaan annos olisi oikeastaan käsittänyt mitään kovin paljon riisiä, papuja ja kananmunia herkullisempaa. Mutta paskasta ruuasta huolimatta reissusta jäi mieleen ja kameran muistikortille paljon sellaista, jota muistelee jälkikäteen hyvillä mielin ja kaivaten.

Madrid

 

Saavuttiin Madridiin illalla, ja koska jouduttaisiin odottelemaan jatkolentoa aamukymmeneen saakka, ajeltiin hirmu kalliilla metrolla keskustaan ja käytiin syömässä juustofondueta ja katselemassa vähän paikkoja. Puolen yön jälkeen mentiin takaisin kentälle, viritettiin hieno leiri johonkin hiljaiseksi arvelemaamme nurkkaan ja nukuttiin niin hyvin kuin kovalla lattialla nyt pystyy.

San José

Costa Rican pääkaupungin kosteus ja kuumuus sekä hulina ja hälinä iskivät 11 tunnin lennon ryydyttämien matkalaisten kasvoille kun hypättiin ulos lentokenttäbussista. Kipitettiinkin hyvin nopeasti lähimmän kuppilan suojiin nauttimaan paikalliset oluet. Aurinko alkoi laskea yllättävän varhain, ja puoli seitsemältä oli jo pimeää. Jokaisen talon katolla ja parvekkeilla oli massiiviset piikkilankaviritykset, ja mietin, että onkohan täällä oikeasti näin vaarallista, kun käveltiin kaduilla pimeässä etsimässä yösijaa ja löydettiin viimein paikkaan, jossa oli hauskoja seinämaalauksia. Aamulla käytiin aamupalalla keskusaukiolla sijaitsevassa kahvilassa, ihmettelin ihmisten määrää kaduilla jo siihen aikaan aamusta ja tulin siihen tulokseen että tämä on aamuvirkkua kansaa. Annoin sokealle katusoittajalle muutaman kolikon. Pää oli hieman sekaisin 9 tunnin aikaerosta ja jatkettiin matkaa bussilla Puriscaliin.

Santiago de Puriscal

Puriscal oli perus costaricalainen pikkukaupunki, jonka keskusassa huomasin heti upean hylätyn kirkon. Suureksi harmikseni sitä ympäröi korkea ja reiätön piikkilanka-aita, ei siis mahdollisuutta vierailuun. Käytiin kahvilla jäätelöbaarissa (kahvi oli muuten ehkä Väli-Amerikan pahin pettymys! Paikalliset juo jotain Nestlen pikakuraa vaikka kahvi on yks tärkeimmistä vientituotteista. Ei näin...), lounastamassa típicoa ja vaihtamassa Mastataliin menevään jenkkien vanhaan koulubussiin, joka oli yleisin liikkumisväline tuossa maailmankolkassa ja yleensä lastattu ihan liian täyteen ihmisiä sen lisäksi että nuo bussithan on alunperin suunniteltu kuljettamaan lapsia, ei aikuisia. Ihme ettei ykskään vehje oikeasti hyytynyt ylämäkeen, vauhti kylläkin oli sitä luokkaa että kävellen varmaan olisi päässyt enemmin perille, haha! Ja vain kahdesta meni rengas puhki. Kaiken lisäksi jotkut oli maalanneet noita uudestaan erittäinkin hilpeillä väreillä, ja bussin etuosassa komeili joskus taulu-tv, jossa pyöri kuumimmat paikalliset musiikkivideot ja jumputus ja räminä oli sen mukainen. Yhdellä guatemalalaisella kuskilla näin myös massiivisen pehmolelukokoelman bussinsa etuosassa, aww. Sadekausi ropisi bussin ikkunoihin ja vihreät vuoristomaisemat muuttuivat vähän harmaammiksi.