Puiden sisällä voi matkustaa, vaikka puut ovat aina paikoillaan

Viikonloppu oli hyvä. Kuuntelin melkein transsinkaltaisessa hienouden kokemisen tilassa Yonaa ja orkesteri Liikkuvia Pilviä, fiilistelin Kari Tapiirin tahtiin, join kaksi alkoholitonta olutta (no hui!), askartelin naamiota tuleviin juhliin ja kävin noiden ihanien tyttösten kanssa edustamassa meidän koulutusohjelmaa Turun Luonnonsuojeluyhdistyksen kolkytvee-synttäreillä idyllisessä vanhassa huvilassa. Juhlissa tarjottiin kolmea eri täytekakkua, ja kaikkia piti tietysti maistaa pikkuisen. Siellä syksyisessä ja tihkusateisessa Ruissalossa lämpesi puusauna ja heitin vihdoin ja viimein talviturkkini jo kylmenneeseen mereen öljynjalostamon kirkkaiden valojen loistaessa vastarannalla. Nyt voi sitten kasvattaa uuden turkin talven varalle. Kaupunkiin palaaminen sieltä hiljaisesta ja pimeästä tuntui ihan väärältä ja lauantai-iltainen keskustameno hiukan vieraalta. Ehkä sen takia näinkin kotimatkallani kaupunkilaisketun, jota kylläkin hieman säikyin, onhan se nyt melkein koira. Olisi varmaan pitänyt sähistä sille, että olisi palannut metsän turvaan.