Luomunaama ja muita asioita

Vaikka muutenkin olen lähes jokaisessa täältä löytyvässä kuvassa meikittä, halusin silti osallistua tähän blogimaailman kampanjaan luonnollisuuden puolesta omalla muokkaamattomalla ja ehostamattomalla naamallani. Käytän tosiaan nykyisin korkeintaan ripsiväriä joskus ja jouluna, mutta se on niin putkiloonsa kuivahtanut että taidan heittää senkin menemään. Iholleni en todellakaan viitsisi tunkea mitään pakkelia, ajatuskin hiukan inhottaa. Ja ainakin itselläni se taisi nimenomaan olla se meikkivoide, mikä aiemmin sai ihon punoittamaan ja huonoon kuntoon, ja siitähän muodostui kunnon noidankehä. Taisin alunperinkin alkaa käyttämään meikkiä vain siksi, että iho näyttäisi jotenkin epäluonnollisen tasaiselta (ja siksi, että niin vain kuului muka tehdä), en siis siksi, että naamassani sinänsä olisi ollut mitään peiteltäviä epäkohtia. Kyllä itsestäni silti edelleen löytyy asioita joihin en ole tyytyväinen, mutta yritän parhaani mukaan hyväksyä sitä, etten vain voi mitään esimerkiksi keskelle otsaani painuvalle koko ajan syvenevälle kuopalle, joka saa minut näyttämään kiukkuiselta. Usein sellaiset asiat sitä paitsi huomaa ainoastaan itse, eivätkä ne edes kiinnosta ketään muuta. En muutenkaan ymmärrä, miksi kaikkien pitäisi olla samasta muotista tulleita. Yleensä ne ovat juurikin ne persoonalliset yksityiskohdat, jotka tekevät ihmisestä kauniin.

Sitten muihin luomujuttuihin. Paras alkoholiton luomupilsner (en muuten yrittänyt lavastaa tuolla valkosipulilla ja kaulimella, ne vain sattuivat jäämään sopivasti pöydälle!):

Vintiltä löytynyt liitutaulu ja ällöpositiivinen muistutus:

Eilinen maanantaipizza, jonka pohja onnistui ensimmäistä kertaa olemaan ohut ja kypsä (olisiko syynä ne luomuvehnä- vai ruisjauhot?):

Isänpäivälahja, jolla ei ole mitään tekemistä luomun kanssa, mutta jonka askartelin itse: