Teimme viikonlopun mittaisen pyrähdyksen entiseen kotikaupunkiini Tallinnaan. Reissu oli aivan ihana. Se alkoi perjantaina aamukolmelta, kun kummallista kyllä lähes täysi bussi starttasi kohti Helsinkiä. Jätin kaikki koulu- ja muutkin hommat taakseni ja voi että, miten rentouttavaa oli viettää edes muutama päivä kohdistamatta niihin ajatustakaan. Menomatkalla joogasimme m/s Starin käytävällä, laivaradiosta kajahtivat vähän väliä tarjousvodkaa mainostavat ja hulabaloota huutavat mainokset, jotka saivat meidät remahtamaan nauruun, eivätkä virolaiset, meihin ihmetteleviä katseita luovat rekkakuskitkaan varsinaisesti auttaneet keskittymään. Selän alla kokolattiamatto tärisi uneen tuudittavasti laivan moottoreiden tahdissa. Aamupalaksi join kahvia ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, pihistin luvatta pari leipäpalaa ja söin kahvilan pöydässä omia eväitäni. Stereotyyppisen hassusti hoonoa soomea puhunut ja naiseksi karskin oloinen laivakokkikin silmäili eväitäni hieman pahastuneena.
Tallinnan aamupäivä oli räntäsateinen, ja tulimme huomaamaan, että niin olivat kaikki muutkin päivät. Kamera ja minä kastuimme molemmat lähes läpimäriksi, kun kävelimme Uuden Maailman kaupunginosassa etsien ensin Krishna-temppelin kasvisravintolaa, jollaista ei sitten ollut olemassakaan, ja kirpputoria, jota hakiessamme kuljimmekin aivan vastakkaiseen suuntaan. Ehdimme kuitenkin puoleksipäiväksi takaisin keskustaan tapaamaan Marien, jonka neuvostoaikaisen asunnon vuotavalle ilmapatjalle pääsimme sohvasurffaamaan kahdeksi yöksi. Lasnamägi oli saanut kasvojenkohotuksen kun talojen julkisivuja oli remontoitu, mutta tyhjinä avautuvat, heinää kasvavat joutomaat olivat edelleen paikallaan ja viemärin haju tunki rappukäytävässä yhä nenään. Jätimme rinkkamme, joimme teetä neuvostotyylisistä kultareunaisista kupeista, kävimme syömässä lounasta johon lukeutui senpäiväisesti valkosipulia sisäänsä kätkenyt vihersmoothie, että haisin varmaan tosi pahalle loppupäivän, kävimme kierrätyskekuksessa ja Humanassa euron päivillä, sekä vanhassakaupungissa sijainneessa kahvilassa, jonka nimi oli suomeksi Sinilintu. Kokkasimme illalliseksi virolaista perinneruokaa, perunoita ja hapankaalia, joka oli yksinkertaista mutta hyvää, ja jälkiruuaksi saimme aivan ihanaa myöskin perinteisellä reseptillä valmistettua suklaa-marmeladikakkua. Keittiön ikkunasta loistivat lukemattomien muiden betonisen lähiön ikkunoiden keltaiset valot. Menimme aikaisin nukkumaan, sillä seuraavana päivänä lähdimme seikkailulle, mutta siitä lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti