Lasnamäen heräillessä lauantaiaamuun teimme tällä kertaa hieman vähemmän naurunpyrskähdyksiä aiheuttaneen joogasarjan, söimme liiankin tuhdin aamupalan ja lähdimme bussin ja ratikan kyydillä kohti Koplia ja Patarein hylättyä vankilaa. Meri oli harmaa ja vihersi vain rantakivikossa, aalloilla uiskenteli joutsen. Tulimme kymmenen vuotta sitten ystäväni kanssa usein koulun jälkeen tänne lähelle lentosatamaan katselemaan merta ja helikoptereita. Ostimme jostain kioskista jotain evästä, kävelimme ja juttelimme. Jotenkin se melankolinen harmaus, mikä talvisessa meressä usein on, oli myös osa tunnetta Tallinnasta, osa sen sielua. Nyt en tavoittanut sitä. Ehkä seikkailun tuntu oli liian vahvana ilmassa, tai sitten kaupunki on vain muuttunut liikaa.
Aidan sai raottumaan ja piikkilankoja varomalla pääsimme ryömimään pelottavan vanhan vankilan pihalle. Ajantaju katosi täysin, mutta jokaisen kivisen nurkan koluttuamme olimme kylmettymisen tasosta päätellen viettäneet siellä aikaa ainakin pari tuntia. Suunnistimme vähäpuheisina lähimpään leipomon kahvilaan lämmittelemään ja ihmettelemään leivonnaisten halpoja hintoja. Sitruunapiiras maistui mainiolta, ja samalla oli hauska seurata puutalokaupunginosan korttelileipomossa poikkeavien ihmisten lauantai-iltapäivän arkea. Joku oli ulkoiluttamassa pientä koiraa jonka loppujen lopuksi joutui kantamaan räntäsateen lävitse, toinen poikkesi lastensa kanssa hakemaan muutaman kakkupalan jälkiruuaksi. Me aioimme tarpeeksi lämmiteltyämme lähteä jatkamaan löytöretkeilyä, mutta juuri raitiovaunun jarruttaessa eräälle pysäkille muistimme, että vieressä oli ehkä Tallinnan suurin kirpputori. Sinne siis, ja se oli yksi parhaista kirppareista missä minä olen käynyt. Taisi se ajantaju siinäkin kadota vaaterekkejä selaillessa. Kahviakin tarjottiin ilmaiseksi kirjaosastolla, mistä löysin matkaseuralaiseni uneliaan näköisinä selailemassa kirjoja.
Hämärä oli laskeutumassa ja venäläinen tori sulkeutumassa, joten menimme rautatieaseman viereiseen aasialaiseen kahvilaan syömään ja matkakuumeilemaan lisää. Vähän hölmöä ehkä olla matkalla ja suunnitella samalla seuraavia, mutta minkäs teet. Annokseni oli halpa, täyttävä ja ihan maukaskin. Päätimme kävellä pitkin katuja, kunnes löytäisimme kivan kahvilan. Loppujen lopuksi löysimmekin paikkaan, jonka sisustus oli kotoisan mummolamainen, kaiuttimista soi venäläinen iskelmä ja me joimme teetä, söimme kakkua ja katsoimme telkkarista venäläistä painonpudotusohjelmaa samalla kun toisella puolella kahvilaa oli alkamassa jokin tilausjuhlakattaus. Ällömakeasta napoleonkakunpalasta tarpeeksi saatuamme lähdimme kaupan kautta takaisin Lasnamäelle valmistautumaan taas muutaman tunnin kuluttua palaamaan takaisin samoille kulmille tamppaamaan. Ensin tietysti hyppäsimme väärään suuntaan menevään ratikkaan ja löysimme itsemme jostain Sikupillin suunnasta. Odottelimme toiseen suuntaan menevää ratikkaa pysäkillä, kun viereisen ravintolan pihalla alkoi tosi mukavannäköinen ja -kuuloinen tuli- ja laulushow. Ehkä meidän oli tarkoituskin tulla katsomaan sitä. Lopulta löysimme kuitenkin oikeaankin osoitteeseen, Telliskiven kaupunginosassa sijainneeseen autioon ja tätänykyä kai vallattuun tehtaaseen, josta psykebileiden jumputus kuului jo vähän matkan päähän. Ilta venähti yli aamuneljän, mutta ei ihmekään, kun oli loistavaa trancemusiikkia kahdessa kerroksessa, joiden seinät oli vuorattu fluoresoivilla ja psykedeelisesti kuvioiduilla kankailla, loikoilusohvia levähtämiseen, suitsukkeita, hauskoja kanssatanssijoita ja halvat juomat. Viroksi tilattu taksikin tuli noin kymmenessä sekunnissa ja vei varmaan aikamoista ylinopeutta ajaen meidät supernopeasti nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti