Kaiken sen seminaareissa, kokouksissa ja minibussissa istuskelemisen sekä ruovikoiden ja muiden pusikoiden koluamisen jälkeen oli virkistävää kävellä rauhassa pitkin mukulakivikatuja pikkuruisessa ja pysähtyneen oloisessa kaupungissa. Kuldiga oli todellakin sellainen paikka, jossa viihdyin. Moni talo vaikutti autiolta, rakennukset olivat muutenkin todella kauniita ja kaikkialla oli jonkinnäköistä rappioromantiikkaa. Tulipa nähtyä myös Euroopan levein (vaan ei todellakaan korkein) vesiputous! Itse tosin luulin sitä ensin ihmiskätten tekemäksi patorakennelmaksi. Ravintolastakin sai ilman vääntämistä ja kääntämistä kasvisruokaa, jossa ei ollut kalaa. Hurraa! Ihme, etten ollut ikinä kuullutkaan noin ihanasta paikasta. Kuldigaan jäi kyllä pala sydäntä.
Harmi ettei tällä kertaa osu meidän pyöräreissun varrelle, kun tsygäillään meren rantaa pitkin, mutta näyttää kyllä kivalta :)
VastaaPoistaLatvia on onneksi niin lähellä, että tuonnekin pääsee melkein koska vain :)
Poista