Nää kuvat on heinäkuun viimeiseltä illalta. Uittamon kartanon villiintyneessä puutarhassa oli viidakon tuntua, iltahämärissä vähän jännittikin se pysähtynyt tunnelma. Itse kartanoa ei ole ollut enää aikoihin, omenapuut ja vadelmapensaat ovat peittyneet muun kasvillisuuden alle, joka kuivuuden takia oli jo syksyn väreissä. Entisen kaatopaikan laelta näkyi kauas, myrskypilvet lähestyivät selän takaa. Olisi voinut lähteä vaikka lentoon. En voi lakata miettimästä, miten ikävä näitäkin maisemia tulee. Nyt on vähän sellainen fiilis, että miksen vaan voinut jäädä syksyilemään omaan sohvannurkkaan ja tuttuihin koululuokkiin. Mietin, millaista arki vieraan maan pienessä teollisuuskaupungissa on, saanko kavereita vai olenko yksinäinen, ja onko tsekki kauhean vaikea kieli. Ainakaan antikvariaateista ei löydy sanakirjoja.
torstai 22. elokuuta 2013
Myrskyn edellä viidakossa

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oi mikä fiilis näissä kuvissa, aivan mielettömän kaunista :o en oo koskaa käyny uittamolla!PITÄÄ KYL KÄYDÄ!sinnehän kulkee kokoajan bussi jos toinenkin.
VastaaPoistaVoi pieni peikkotyttö, ihan varmasti saat kavereita etkä kauaa oo yksinäinen, tietty alus voi tulla sellasia fiiliksiä mut nopeaa sä kotiudut ja varmasti kieltäkin opit sen verran mitä on tarvis, itse tekisin mitä vaaaaaaan et pääsisin Suomen kamaralta syksyn jälkeen pois, sulla on mahtava tilaisuus edessäs, älä huoli liikoja vaan lähde avoimin ja positiivisin mielin ni kyl kaikki sit järjestynee :)
Vaikka kyllä mua harmittaa et lähdetkin just nyt kun sain susta uuden ystävän, olisin mielelläni pitänyt sut täällä!
Joo kannattaa, siellä on nättiä, varsinki toi vanha puutarha oli oikee taikapaikka! Mäkään en ollu käyny tuolla aiemmin, mut se oli aika lähellä uittamon uimarantaa.
PoistaKiitos ihanista sanoista, eiköhän kaikki asiat tosiaan järjesty parhain päin, niinhän niillä on tapana :) Ja hei samoin, mut äkkiähän tommonen 5 kuukautta vierähtääki!
Hyvin samoilla fiiliksillä itsekin lähdössä pois. Toisaalta innoissani uudesta, mutta olisi tuttu ja turvallinenkin syksy ollut ihan yhtä tervetullut. "saanko kavereita vai olenko yksinäinen" päälimmäisenä ajatuksena.
VastaaPoistaLohdullista kuulla etten oo ainoo. Aivan varmasti saat, sähän osaat kieltäkin! Vaikka eiköhän siellä Tsekissäkin monet nuoret ihmiset puhu englantia. Eiköhän kummankin reissu oo loppujen lopuks ihan mahtava kokemus. :)
Poista