Tämä vanhempi keskitysleiri ei ollut minusta ollenkaan niin karmaiseva kokemus kuin uudempi. Ehkä se johtui kirkkaasta auringonvalosta, pilvettömästä taivaasta ja japanilaisista turistilaumoista, tai siitä, että paikka ei ollut natsien rakentama, vaan toimi alkujaan Puolan armeijan tukikohtana. Näytti melkein tavalliselta vankilalta. Kaasukammiossa käyminen oli silti ahdistavaa, ja ehkä kaikkein hirvittävintä oli nähdä ne raapimisjäljet seinissä, jääneet jäljelle niistä jotka eivät päässeet ulos vaikka yrittivät.
Mutta se Euroopan synkästä historiasta. Datailen täällä asuntolan tietokoneluokassa (jep, täällä on sellainen, eikä näiltä luokan koneilta pääse mihinkään someen, ihan kuin peruskoulussa olisi). Nyt kun kämppikseni ovat tulleet ja porukkaan on muutenkin tutustunut paremmin, eivät päivät ole enää niin hiljaisia kuin viikko sitten tänne tullessani. Tosi nopeasti se on mennytkin. Meidän kämpässä, viereisessä huoneessa on kaksi tosi kivaa Kouvolasta tullutta neitiä. Huonetoverikseni saapui tänään venäläinen maalaritar, joka vaikutti hyvin mukavalta, mutta hieman oudolta ja ainakin aivan erilaiselta kuin minä! Saa nähdä miten yhteiselo alkaa sujumaan. Turkkilaisia ja espanjalaisia täällä on eniten. Jotkut kuuluvat miettivän täältä asuntolasta pois muuttamista, kieltämättä vähän houkuttelisi muakin. Täällä on yksi pyykinpesukone kokonaista 13-kerroksista, opiskelijoita täynnä olevaa taloa kohti, ja sitä saa käyttää yksi henkilö 8 tuntia kerrallaan. Kuulostaa lähinnä mahdottomalta päästä pesemään pyykkiä tulevaisuudessa! Sitten on tietysti se pieni keittiö todella hitaine helloineen, jota käyttää kokonainen kerroksellinen ihmisiä. Siksi hankittiin vedenkeitinkin kämpille. Hyviä puolia täällä asumisessa on, että mahdollisuudet mun lemppariliikuntalajeihin löytyy ihan vierestä. Eilen kävin testaamassa viereisen uimahallin (ja sen höyryhuoneen, joka oli kaukana rentouttavasta ja toi kovaäänisten, tulikuumaa vesihöyryä lattialle syöksevien koneiden ja lattialla kieriskelevien vietnamislaisnaisten takia mieleen kuvia kaasukammiosta ja josta kipitin aika nopeasti ulos), ja astangajoogapaikassakin kävin yksi päivä kokeilemassa ovia aikeinani tiedustella mm. saako salilta mattoja lainaksi, mutta en päässyt sisälle. Tuntihinta on opiskelijoille 90 korunaa eli noin 3,5 euroa, mikä on musta ihan kohtuullinen. Lähellä on myös kukkakaupan yhteydessä oleva pieni ja sympaattinen vihannestori! Ostin sieltä sellaisen oranssin hokkaidokurpitsan ja tein siitä sopan. Ajattelin muutenkin tästä lähin ostaa kaikki saatavilla olevat vihannekset ja hedelmät sieltä mieluummin kuin Kaufland-supermarketista. Aika monta kertaa oon asioinut myös vietnamilaisten pitämässä pikkuisessa lähikaupassa, mistä saa perustarpeita. Tämä asuntola on Klíšen kaupunginosassa (lausutaan samoin kuin cliché, hah), ja vieressä kohoavat myös metsäiset kukkulat, jonne täytyy joku päivä mennä kävelemään. Tänään oltiin vähän kauempana maaseudulla patikoimassa 15 kilometrin rankka, mutta ihan huippu kierros, joka sisälsi kahdelle vuorelle (paikallisten mielestä ne ovat vain kukkuloita) kipuamisen, aivan älyttömän kauniita metsiä ja henkeäsalpaavat maisemat. Siitä lisää myöhemmin. Huomenna alkaakin sitten koulunkäynti jollakin tapaamisella! Jännää, olin jo melkein unohtanut sen, miksi tänne tultiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti