torstai 26. syyskuuta 2013

Bratislava


"No parking" Bratislava-tyyliin. Söpö pikku pääkaupunki täynnä yksisuuntaisia katuja, tottumattomalle hankalempi ajettava kuin Pori. Saatiin hostellin paras ja ainoa vapaa huone, jossa oli suuri parveke ja upeat näköalat valaistuille kaduille. Kohdattiin koditon nainen, joka tiesi Juha Miedon ja sanoi olleensa nuorena hyvä kilpajuoksija.

Yöt venyy pitkiksi, tanssi ja nauru pitävät hereillä, opetellaan fraaseja tsekiksi, turkiksi, espanjaksi ja baskiksi, juttelen ulkorappusilla slovakialaisen kanssa liftaamisesta, aamulla piti kömpiä tapaamaan maantieteen opettajaa, jonka kursseilla olin ihkaensimmäinen vaihtari. Mulla on kursseja neljältä eri laitokselta; ympäristötieteen, (luonnon)tieteiden, sosioekonomian ja pedagogian laitoksilta. Siinäpä on sitten sumplimista. Puolet meni uusiksi kun niitä ei järjestettykään tänä lukukautena. Eniten odotan luolaekologian kenttäretkiä, tulee varmasti olemaan huikeaa astua maan sisään ja ihmetellä siellä asustelevaa elämää! Muiden kurssieni nimet ovat International Environmental Law, yritysvastuuta käsittelevä Corporate Social Responsibility, Water in the Landscape, tämän alueen paikallisia ongelmia kuten syrjäytyneitä ryhmiä, köyhyyttä ja ympäristöongelmia käsittelevä Problems of Regional Development sekä tsekinkielen alkeiskurssi. Ihan mielenkiintoinen paketti! Tuo lakikurssi saattaa vaikuttaa kuivimmalta, mutta on luultavasti tulevaisuuden kannalta kaikkein hyödyllisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti