Tuo mummeli ja sen leveä virnistys!
Tämä kaupunki se vaan jaksoi ihastuttaa (ja välillä myös vihastuttaa). Pieni suuri Lissabon, sen rähjäisyys ja viehättävyys, sileät liukkaat mukulakivikadut ja kolisevat raitiovaunut, kerjäläiset koirineen ja rappusilla istuvat mustat miehet, kaduilla hymyilevät mummot ja jalkapalloa pelaavat lapset, päivästä toiseen samassa paikassa seisovat kodittomat, palmut ja viikunapuut, lasiset tornitalot ja huonomaineiset naapurustot, hylätyt talot ja kaupunkiviljelmät, azulejo-kaakelit ja ikkunaluukut, niistä kantautuvat futismatsit ja fadon rytmit, jalkakäytävien jätteet ja iltaisin samalla kellonlyömällä ikkunan alta ajava roska-auto. Olen viime aikoina ikävöinyt Portugalia ihan luvattoman paljon (ja, hassua kyllä, paljon enemmän kuin rakkaani!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti