Ristiriitaisuuksien saari

Tämä on oikea ristiriitaisuuksien saari. Toisaalla maaseutukylän kioskilta ei saa ostettua välipalaa, sillä siellä ei ole ruokaa mitä myydä, kun kysyntääkään ei juuri ilmene. Hedelmiä sentään on vaikka muille jakaa. Hohtavanvalkoisia hiekkarantoja reunustavat toinen toistaan hulppeammat hotellit, joihin ei kuitenkaan ole vaivauduttu rakentamaan edes kunnollisia teitä, vaan rantaan pääsee ainoastaan kuoppaisia kärrypolkuja pitkin. Ihmetyttää, miten hotellien omistajia ei kiinnosta edes oman etunsa takia korjata niitä. Muutaman sadan metrin päässä resorteista elää kyläkaupalla ihmisiä, joiden lapset kulkevat kylänraitilla reikäisissä ja likaisissa vaatteissa, ilman kenkiä, ja joiden tulevaisuutena on mitä luultavimmin jatkaa perheen maapläntin viljelyä, joka ei kuitenkaan tuota tarpeeksi ruokaa ja heinäsirkat saattavat syödä koko sadon parissa päivässä, tai sateet viivästyä jolloin kaikkii kuivuu pystyyn, ja sitten on nälkä. Tuloja ei ole senkään vertaa, että saataisiin säästettyä rahaa kaivon rakentamiseen jotta voitaisiin viljellä enemmän, mutta lomailevat italialaiset ja muut turistit kyllä käyttävät surutta saaren pohjavesivaroja. Turismi hyödyttää Stone Townin ulkopuolella todella harvoja paikallisia, sillä hotellien työntekijätkin ovat usein tulleet mantereelta tänne töihin. Nungwin korallikivestä rakennetun tomuisen kylän läpi kuljettuani itkin vartin bungalowin portailla maailman epäreiluutta. Kylän kaupat oli suljettu, en tosin tiedä oliko syynä viikonloppu vai ostajien puute, aurinko porotti ja ilma oli kuivemman oloista kuin muualla saarella, lapset heittivät mzungua kivillä ja yksi pieni poika makasi maassa sairaan näköisenä. Mutta ei täällä itku auta, vaan on pysyttävä positiivisena ja varottava kyynistymästä, ei tätä muuten voi tehdä. Mun yksi opettaja meinasi, että nämä kansainväliset kehy-hommat ovat elämäntapa tai jonkunnäköinen kutsumustyö, ja oli varmaan ihan oikeassa. Oon nyt hakemassa näihin liittyvään maisteriohjelmaankin Jyväskylään, missä voi olla ympäristötiede pääaineena, joten toivottavasti opiskelupaikka irtoaa!

Bungalowin suihkustakin tuli muuten Nungwissa pelkkää merivettä ja viikonlopun jälkeen tukka muistutti enemmän muovailuvahaa kuin hiuksia. Sillä tosin ei ole tekemistä paikallisten köyhyyden, vaan paikan eurooppalaisen omistajan valintojen kanssa. Ainakin tässä tuntee tekevänsä tärkeää työtä, vaikka en tiedä, kuinka paljon hyötyä näin pienestä projektista loppujen lopuksi on. Vaan pienistä puroista kasvaa suuri virta ja ihmisten kouluttaminen on aina tärkeää. SUFO-projekti siis tukee 27 elinkeinoryhmän (joiden joukkoon mahtuu niin viljelijöitä, vuohien ja simpukoiden kasvattajia, puunistuttajia kuin ravintolan pitäjiäkin) toimintaa järjestämällä koulutusta liittyen kirjanpitoon, cost & benefit analyysiin ja maatalouteen kuten peltometsäviljelyyn. Ryhmät saavat myös pientä materiaalista apua työkalujen, taimien ja siementen muodossa. Näiden lisäksi tuetaan uuden metsänsuojeluhdistyksen toimintaa ja kapasiteettiä. Tämän perimmäisenä päämääränä on suojella metsänsuojelualuetta luomalla ihmisille vaihtoehtoisia tulonlähteitä, jotta metsää ei tarvitsisi pilkkoa polttopuiksi, ja samalla edistää saaren ruokaturvaa, sillä täällä tuotetaan vain puolet täällä syödystä ruuasta, ja väkeä on kuin pipoa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin voin kirjoitella myöhemmin lisää tästä monitorointihommasta, mitä täällä olen tekemässä.

Nyt Afrikan reissu on jo reippaasti yli puolessa välissä, 10 päivää jäljellä, ja monitorointihaastattelujenkin kanssa viedään lähes viimeisiä. Paljon on jo nähty ja tehty, mutta ihan vielä ei tee mieli palata kotiinkaan! Snorklaamiseen valittiin huono päivä, jolloin meri kävi aika hurjana ja näkyvyys oli surkea, mutta uudestaan pitäisi kenties päästä yrittämään viikonloppuna. Nykin on tosi tuulinen, joskin kuuma ilma, mutta täällä yhden hotellin kattoterassilla käy ihanan vilpoinen viima. Toissapäivänä juhlittiin uuttavuotta isoissa rantabileissä Kendwassa suomalais-saksalaisella porukalla, oli aika hauskaa ja tuli juteltua monien erilaisten ihmisten kanssa, kuten yhden maasain kanssa heidän perinteistään ja yhden Suomessa asuvan sansibarilaisen kanssa. Rahaa tosin paloi vähän liikaa, ei ollut mitkään halvat bileet ne! Kotona oltiin aamukuudelta auringon noustessa. Viikonlopuksi suuntaan sohvasurffaamaan Jambianiin saaren itärannikolle. Voin vaan sanoa, että kyllä täällä kelpaa olla, vaikka ikäväkin välillä on, lähinnä Joséta.

Ihanaa alkanutta uutta vuotta ihmiset!