lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulumeiningit


Jouluisia kameran testailu- eli opettelukuvia tapaninpäivältä. Onneksi mukana tuli ohjekirja, niin perustoimintojen haltuunsaamiseen ei mennyt kovin kauaa. On niin kivaa kun vihdoinkin pystyy kuvaamaan käsisäädöillä! Tietokoneellani tosin oli jotain ongelmia kuvien siirtämisen kanssa, mutta tänään se sitten suostui kun suostuikin yhteistyöhön. Reiska-parka näyttää ihan sammakolta tuossa yhdessä kuvassa. Tyyppi piti vähän taukoa talviunistaan ja kömpi hereille meidän kanssa viettämään joulua.

Mä taidan kohta jatkaa lampunvarjostimen väkertämistä yhdestä Intiasta tuodusta kankaanpalasta. Toisaalta se on vähän turhankin kiva kangas, eikä sitä oikein tee mieli leikellä, mutta toisaalta se on Intia-laadussaan varmaan juurikin elementissään käyttötarkoituksessa, jossa sitä ei tarvitse pestä ja siitä ei lähde väri. Eilen oli oikein lampunvarjostimien arkasteluiltamat kun Kata oli kyläilemässä, hauskaa.

Mitäköhän sitä sitten uutenavuotena tekisi? Menojalka vipattaa, johonkin pienimuotoiseen reissuun sitä on kai lähdettävä. Ehdotuksia? Nimimerkillä oon ihan kiva ja mulla on muutama merkkisavu ja hätäraketti.

4 kommenttia:

  1. Minkä kameran sait, merkki ja malli? :) Ihka uuden vai käytetyn?

    VastaaPoista
  2. Voi että miten söpö lisko-otus!<3

    VastaaPoista