Београд

Belgradissa juhlittiin pääsiäistä heti vapun jälkeen, jonkun vanhan kalenterin mukaan. Harhailtiin tavallista hiljaisemmilla kaupungin kaduilla ja tutkittiin boheemikorttelin pelimanneja, penkkien tupakkakerhoja ja seinämaalauksia. Joku oli spreijannut Amelienkin seinään. Seuraavana päivänä päästiin myös biitsille lököttelemään rantatuoleissa ja uimaan joessa, jota kaikki kylläkin kutsuivat järveksi. Taisi olla meidän hostin, joka oli nelikymppinen perheenisä ja Ramones-fani, lempipuuhaa. Illemmalla ajateltiin vielä vähän tienata rahaa, joten suunnattiin ydinkeskustaan katusoittamaan, seuraamaan klovniesitystä ja kuvailemaan paikallisiä ihmisiä. Ostin pari mustavalkoista postikorttiakin tuliaisiksi kotiin. Toinen oli Titon ja rouvansa muotokuva.

Pidin Belgradista heti tosi paljon. Ensivaikutelmasta kiinni saatuani olin sitä mieltä, että pidän kaupungista enemmän kuin Sarajevosta, mutta jälkeenpäin en kyllä kovin suurta pesäeroa niiden välille tekisi, vaikka onhan ne keskenään ihan erilaiset. Mun mielikuvissa Belgradissa (ja koko Serbiassa) olisi ollut selkeämpi etelän meininki, kapeita kujia, tasakattoisia ja eri korkuisia hiekan ja vaalean korallinpunaisen värisiä kerrostaloja ja niiden välissä matalampia asuintaloja, joiden katoilla on lautasantenneja. Todellisuudessa koristeiset talot olivat suuria ja tummia, jopa likaisen näköisiä, mutta ne olisivat suurin osa voineet olla mistä päin Eurooppaa hyvänsä. Kauempana keskustasta lähiöiden nurmikot rehottivat ja rakennukset toivat mieleen neuvostokerrostalot. Jostain syystä olin myös odottanut että Balkanin maat olisivat köyhempiä. Ja tavallaanhan ne ovatkin, mutta maaseudullakin talot ovat paljon hulppeampia ja parempikuntoisia kuin vaikkapa Baltiassa. Tästä varmaan tajuaakin, että mulla tai meillä ei ollut minkäänlaisia ennakkotietoja mistään paikasta minne mentiin eikä mitään opaskirjoja mukana, vaan annettiin fiiliksen ja Euroopan tiekartaston (joka oli kyllä tosi kätevä monessakin tilanteessa, kun jonkun piti neuvoa meille tietä tai kertoa, missä tarkalleen ottaen oltiin) viedä. Tässä vaiheessa reissua suunta oli kyllä jo pakko kääntää takaisin kohti pohjoista, mutta muuten valittiin paikat, joihin yritettäisiin päästä, sillä perusteella olivatko ne sopivan päivämatkan päässä ja esimerkiksi hassun nimisiä. Belgradiinkin tultiin siksi, että viidenkymmenen kilometrin päässä oli pieni Ruma, jonne haluttiin mennä, mutta siellä ei montakaan sohvasurffaajaa tai halpaa hostellia tuntunut olevan, eikä ikinä tehty sitä suunniteltua päiväretkeäkään sinne. Olisi ollut vaan aika siistiä lähettää kotiin postikortti Rumasta.