sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Vesiputous



Jälleen kuukauden vanhoja kuvia, kun muutaman kilometrin satumaisen kauniilla metsäpoluilla talsimisen jälkeen löydettiin vesiputoukselle. Eihän se varsinaisesti mikään niagaranputous ollut, mutta hieno ja eksoottinen silti, varsinkin jos on kotoisin vesiputouksettomasta Suomenmaasta! Luontokuvia on tulossa lähiaikoina paljon lisää, sehän täällä se hienoin ja kiinnostavin juttu oikeastaan on. Tänään olisi tarkoitus mennä kämppisten kanssa sushille ja suunnitella torstaina koittavaa international eveningiä, jonne meinataan vääntää kunnon härmämenu kala-/kesäkeitolla, karjalanpiirakoilla ja korvapuusteilla, nams. Huomenna on muuten Tsekin itsenäisyyspäivä. Sitä taidetaan juhlistaa milläs muullakaan kuin jonkinmoisella retkellä johonkin suuntaan! Saa nähdä mitä keksitään. Bohemian Swizerlandiksikin kutsuttu kansallispuisto hieman houkuttelisi.
Oon viimeaikoina haaveillut muuttavani täältä asuntolasta normaaliin kimppakämppään, ne huoneet kun on saman hintaisiakin. Jaettuun keittiöön (etenkin 10. kerroksen keittiöön oman huoneeni ollessa 2. kerroksessa) on nimittäin välillä hieman hermoja raastavaa kuljetella kaikkea tarvittavaa edestakaisin, se on aina sotkuinen ja suljetaan iltaisin. Oon alkanut myös kaipaamaan yksityisyyttä, omaa tilaa. Tykkään tataari-huonekaveristani kyllä paljon, mutta joskus olisi kiva saada olla ihan rauhassa.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Only love is all maroon


Vanhoja Ústí-kuvia muutaman viikon takaa. Tuntuu että lehdet vaihtoivat väriä ihan hujauksessa ja alkoivat putoilla maahan vain pari päivää sen jälkeen kun ne olivat vielä vihreitä. Oon laittanut viimeisen, helpottuneen ja onnellisenkin pisteen entiselle elämälleni, romahtanut Prahassa haitariniekan itkettävien sävelten takia, saanut kuulla miten molemmat voidaan näin toteuttaa itseämme paljon paremmin ja vihdoinkin tajunnut sen totuuden, päättänyt myydä suurimman osan omaisuudestani ja lähteä keväällä parin kuukauden mittaisen Suomi-oleskelun jälkeen työharjoitteluun jonnekin. En tiedä vielä minne lähden tavarat varastoituani, mutta mulla on aavistus tai vielä pelkkä unelma lounais-Euroopasta, merestä ja kallioista. Tuntuu, että oon hypännyt korkealta sellaiselta ja pehmeä lasku on mahdollista tehdä pelkästään Lissaboniin. Mistäs sitä silti tietää, nyt eletään tässä ja tämä syksy on täynnä sellaista säkeinöivää, hiljaista ja aivan hullua, hyvällä tavalla mielipuolista taikaa. Puiden alle sataneissa rapisevissa, keltaisissa lehtikasoissa makoilua, kansantanssien tanssimista ja supertähtien esittämistä autiolla ulkoilmateatterin lavalla, kitaransoittoa slovakialaisella puistonpenkillä, vierivieressä nukkumista sysipimeässä ja haudanhiljaisessa vuoristometsässä, suudelmia täydenkuun alla sumuisessa reivienjälkeisessä aamuyössä ja punkkikeikalla. Tartun lujasti toisen sekopään käsiin ja annan mennä vaan. Luotan siihen, että jaloilleen tässä vaan pudotaan.