Eräänä aurinkoisena lauantaina pääsin Zén mukaan töihin. Herra itse oli lähtenyt asiakasryhmän johdossa aamuvarhaisella melomaan kohti entisenä valaanmetsästäjien tukikohtana tunnettua rantaa, jonne pääsi vain meriteitse. Mut laitettiin moottoriveneen kyytiiin yöpymiskamppeiden kanssa, koska kanootteja ei mahtunut kuljetusautoon yhtään ylimääräistä, ja olisin muutenkin saattanut olla pienoinen riippakivi samassa kajakissa oppaan kanssa, jos jotain olisi sattunut. Shortsien takamuksesta ei muuten koskaan lähtenyt tuo keltainen väri!
Pyöreäksi hioutuneista kivistä muodostuneelle rannalle päästyä mulle lykättiin samoin tein caipirinha kouraan. Asiakasryhmä oli portugalilainen, ehkä noin 35-vuotias kaveriporukka, ihan hauskoja tyyppejä. Telttapaikaksi valitsin ikivanhan kivirakennuksen sisustan, sillä se oli ainoa paikka, mistä löytyi tasainen lattia, ja seinät olisivat tarjonneet myräkän sattuessa tuulensuojan. Hieman kylläkin kuumotti, että yläpuolella kohoavasta kallionseinämästä putoaa irtokivenjärkäleitä niskaan. Ranta on ennen autioitumistaan toiminut valaanmetsästäjien tukikohtana. Ristiriitaisia tuntemuksia herättävä mesta.
Täältä voi lukea lisää sen historiasta.
Aurinko laski nopeasti ja täysikuu kiipesi taivaalle meidän grillatessa seitania ja muita herkkuja kallion suojaan kyhätyllä nuotiolla. Yökuvien laatua olisi ehkä edesauttanut jalusta, mutta ihan kivoja käsivaralla otettuja kuvia valaistukseen nähden nämäkin. Tuolla kaupungin valojen ulkopuolella olisi saanut otettua myös upeita tähtitaivaskuvia, mutta piti tyytyä ihailemaan sitä loistetta paljain silmin.
Aamupalan jälkeen osa ryhmästä halusi lähteä melomaan läheistä niemenkärkeä kohti toisten jäädessä pakkaamaan leiriä kasaan, ja mäkin mahduin mukaan aamureippailulle! Vitsi että se oli kyllä mahtavaa puuhaa, kun aurinko paistoi, rantakallioissa oli luolia ja muita hienoja muodostelmia ja vesi loisti syvän vihreän ja turkoosin sävyissä. Lintuja, kaloja ja lepakoitakin bongattiin matkanvarrelta. Melomista olisi ehdottomasti voinut Portugalissa ollessa harrastaa enemmänkin (oon muuten joskus vuonna 2008 ollut kesätöissäkin melontavälineiden vuokraajana! Parhaiten siitä ajasta jäi mieleen kylmä alkukesä, Radio Rockin kuuntelu ja se, kuinka joku melontaseuran henkilö yllätti mut kajakkivajan pukukopista nukkumasta talvitakkiin kääriytyneenä vajan ainoan lämpöpatterin vierestä...), mutta välineiden vuokrahinnat olivat järkyttävän korkeita, 30 euroa päivä! Toista se oli Porin Melamajavilla, ja mulla oli työsuhde-etuna työajan ulkopuolinen kajakkien käyttöoikeus (alle 6 euron tuntipalkalla se oli kyllä ihan tervetullut etu).
Kanoottiin en uskaltanut kameraa ottaa, mutta laitan seuraavaksi kuvamateriaalia paluumatkasta, joka oli melkein yhtä upea, vaikka jouduinkin kanootin sijaan taas tönöttämään keltaisen kumiveneen kyytiin!
Eiliset opiskelijayhdistyksemme hautajaissitsit (heihei Sykli) tuntuvat olossa, mutta tänään on määrä lähteä vielä Poriin viettämään ennakkojoulua. Tässähän on enää kolme päivää d-dayhin eli Afrikkaan lähtöön! Matkatavarakasa odottelee rinkkaan sullomista ja viime päivinä on alkanut matkakuumekin nousta ihan toden teolla, kun olen (tälleen todella hyvissä ajoin) ottanut selvää, että mitä kaikkea Sansibarilla onkaan projektihommien ja hiekkarantojen lisäksi tarjota. Vähintään snorklaamaan täytyy päästä, silittelemään jättiläiskilpikonnia sekä ihmettelemään mangrovemetsiä ja Jozani-Chwaka Bayn kansallispuiston asukkeja! Laitesukeltaminenkin tietysti houkuttelisi, mutta se on vaan niin hintavaa touhua ja mun pitäisi käydä joku muistinvirkistyskurssikin, jotta uskaltaisin kokeilla sitä taas. Kävin siis taannoin Hondurasissa Open Water Diver sukelluskurssin, jolla saisin sukeltaa 18 metriin ilman opastakin. Haha, sen kun näkis!
