keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Lissabonin puistoissa: Kasvitieteellinen puutarha


Aivan kaupungin sydämessä Raton metroaseman lähellä sijaitsevassa kasvitieteellisessä puutarhassa kävin vain kerran työaikoihini nähden hieman kinkkisten aukioloaikojen takia. Tai oikeastaan kaksi, toisen kerran tosin vain kääntymässä lipputiskillä. En viitsinyt pulittaa muistaakseni puolitoista euroa opiskelijoilta maksaneen sisäänpääsylipun hintaa, kun perhostalo oli jo mennyt kiinni kello viisi. Eipä sillä, että se sitten toisellakaan kerralla olisi ollut auki, vaikka lähdin töistä varta vasten etuajassa sinne ehtiäksemme. Puutarhan portilla oli kyltti, jossa infottiin että taloudellisten vaikeuksien takia puutarhaan ei ole kyetty palkkaamaan tarpeeksi työntekijöitä, ja paikat voivat siksi olla vähän ylikasvaneessa kunnossa. Kenties se perhostalokin oli siksi suljettuna. Minua pieni hoitamattomuus ei haitannut enkä oikeastaan sitä edes huomannut, mitä nyt joku polku oli hieman umpeenkasvanut ja vesialtaat tyhjiä.

Jättiläishämähäkki hyökkää! Puutarhan alkuosassa bongailimme hassuja eläintaideteoksia.

 Kasvitieteellisessä puutarhassa voi tavata mm. sarvipäisiä rehulettejä irvistelemästä ja vaanimasta saalista kukkapuskassa.

 Näitä sinisiä (ja valkoisia) kukkia kasvoi joka paikassa ja niistä tulikin yksiä suosikkikukistani. Jouduinpa itsekin kerran koko päiväksi kitkemään rikkaruohoja niiden lomasta, kun anoppini totesi, että hänen omat lapsensa eivät hommaan kuuna päivänä suostuisi. Haha!

 Puutarhaa ympäröivät vanhat, korkeat ja sammaleiset muurit ja hylätyt talonraadot. Siellä muurien sisäpuolella oli sellainen mukava piilopaikkafiilis, tuntui kuin olisi ollut ties kuinka kauan siinä seisseessä viherkeitaassa piilossa kaupungilta.

 Sateenkaaria! Tämän kuvan valotus on mennyt hauskasti pieleen.

 Lähtiessä lisko toivotti vielä hyvät kotimatkat.

Oltiin muuten puutarhassa kiertelyn jälkeen menossa läheiseen Jardim dos Sentidos -nimiseen kasvisravintolaan syömään. Aivan ihana paikka sekin, kannattaa poiketa jos Lissabonissa pyörii!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ruska- ja lintuterapiaa


Lämpimissä sävyissä hehkuva ruska.
 Helsingin-pyrähdyksellä Hietalahden hautausmaalla tavattuja hullunkurisia titi-tyyppejä (nykyisin kai ti-tyyppejä).
Joskus sai nauttia aamupalasta auringonpaisteessa. (Miksi, oi miksi vedinkään niitä verhoja suoraan silmiin paistavan auringon eteen?)
 Kesylle oravalle ei kelvannut repun pohjalta kaivettu eväsbanaani, toisin kuin tali- ja sinitiaisille, mutta kävyt sentään tekivät kauppansa.
Ruissalon tammimetsien siimeksessä taannoin.
 Portugalin-poika ja lokakuun lumisade.
 Joutsenperhe jauhoi apaattisen oloisena levää...
...mutta sorsat sentään vaikuttivat tyytyväisiltä eloonsa.

Käytiin muuten Helsingissä siksi, että mun iskän ukkobändi esiintyi Tavastialla! Melkoista, vaikka kyseessä olikin yksityistilaisuus Mäkkärin työntekijöille (kyllä, luit oikein!). Me toimittiin tosi professional -kuvaajina, jotta päästiin katsomaan keikkaa, jolla oli mukana soittamassa oikeakin julkimo, blues-kitaristi Erja Lyytinen. Paikalla tanssikilpailua tuomaroimassa oli myös iki-ihana (näin voi ainakin tässä tapauksessa sanoa) Aira Samulin ja Haloo Helsinkikin bongattiin takahuoneesta odottelemasta soittovuoroaan ennen Turun-bussille juoksemista. Että semmosta tuli koettua tällä kertaa! Mua kyllä välillä aina naurattaa, että mihin kaikenmaailman tilanteisiin sitä ihminen välillä päätyykään.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Helvetistä itään ja länteen

Seitsemisen seikkailuista ja hirvikärpäsistä selvittyämme jatkoimme kansallispuistokierrostamme reilun 60 kilometrin päässä sijaitsevaan Helvetinjärven kansallispuistoon. Täällä oli enemmän monumentaalisia kalliomuodostelmia ja korkeuseroja, mutta metsä ei ollut yhtä vanhaa kuin Multiharjulla. Omalla tavallaan yhtä hienoa tosin.

Uhkaavan tummanpuhuvasta Helvetinportista tuli ulos hymyilevää porukkaa, joten uskaltauduimme sisään.
 Munarykelmä ja limaklimppi kaidepuulla. Tunnistaako joku, mikä elukka nämä oikein on jälkeensä jättänyt?
 Kansallispuiston päänähtävyys elikkäs järveen johtava rotko nimeltä Helvetinkolu.

Helvetinportilta lähtevät merkityt patikointireitit olivat kaikki joko turhan lyhyitä tai pitkiä, mutta karttaa tiirailemalla huomattiin katkoviivalla merkitty polku, jota seuraamalla voisi kävellä mukavanmittaisen reilun kymmenen kilometrin lenkin. Noh, polulle kääntymisen koittaessa käveltiin tietysti ensin koko suuren kuusen takana piilotelleen polun ohi ja jouduttiin huutelemaan hajaantunutta ryhmärämäämme keskellä korpea, kun puhelimetkaan ei syystä tai toisesta toimineet. Koko poppoon vihdoin löydettyä oikealle polulle huomasimme sen muistuttavan enemmän soista, pitkospuutonta ja kaatuneiden puunrunkojen tukkimaa temppurataa kuin polkua. Sukathan siinä lammikoita ja tukkeja ylittäessä kastui, mutta olipahan hauskaa, ja loppujen lopuksi löydettiin kuin löydettiinkin takaisin ihmisten ilmoille! Lisäksi taskut täyttyivät suppilovahveroista.