Ruska- ja lintuterapiaa

Lämpimissä sävyissä hehkuva ruska.

 Helsingin-pyrähdyksellä Hietalahden hautausmaalla tavattuja hullunkurisia titi-tyyppejä (nykyisin kai ti-tyyppejä).

Joskus sai nauttia aamupalasta auringonpaisteessa. (Miksi, oi miksi vedinkään niitä verhoja suoraan silmiin paistavan auringon eteen?)

 Kesylle oravalle ei kelvannut repun pohjalta kaivettu eväsbanaani, toisin kuin tali- ja sinitiaisille, mutta kävyt sentään tekivät kauppansa.

Ruissalon tammimetsien siimeksessä taannoin.

 Portugalin-poika ja lokakuun lumisade.

 Joutsenperhe jauhoi apaattisen oloisena levää...

...mutta sorsat sentään vaikuttivat tyytyväisiltä eloonsa.

Käytiin muuten Helsingissä siksi, että mun iskän ukkobändi esiintyi Tavastialla! Melkoista, vaikka kyseessä olikin yksityistilaisuus Mäkkärin työntekijöille (kyllä, luit oikein!). Me toimittiin tosi professional -kuvaajina, jotta päästiin katsomaan keikkaa, jolla oli mukana soittamassa oikeakin julkimo, blues-kitaristi Erja Lyytinen. Paikalla tanssikilpailua tuomaroimassa oli myös iki-ihana (näin voi ainakin tässä tapauksessa sanoa) Aira Samulin ja Haloo Helsinkikin bongattiin takahuoneesta odottelemasta soittovuoroaan ennen Turun-bussille juoksemista. Että semmosta tuli koettua tällä kertaa! Mua kyllä välillä aina naurattaa, että mihin kaikenmaailman tilanteisiin sitä ihminen välillä päätyykään.

Hohtava syys

Pertsa-Viljami hotkii sirkkoja ja kasvaa sellaista vauhtia, ettei ollut melkein tunnistaa samaksi parta-agamaksi kun sen ensimmäistä kertaa näki pitkän kesän jälkeen. Veikkaan, että siitä tulee oikeasti lähemmäs kissankokoinen roikale. Naapuriksi, jolle voi vähän pullistella, on muuttanut veljen suloisen kömpelö piikkihäntäagama. Piikkis haistelee kielellään kaikkea, mitä tielle sattuu, vaikka sitten läppärin laturia.

Leineperin syysmarkkinoilta tarttui mukaan käsin kierrätyskankaasta tehty pipo. Oli mukavaa löytää säädyllisennäköinen myssy, joka mahtuu päähän, pysyy päässä ja lämmittää jopa korviakin! Itse paikkakin on niin sympaattinen vanhanajan fiiliksineen.

Tein myös yhden yön pikavisiitin Ouluun, jossa en olekaan ennen käynyt ohiajamista lukuunottamatta. Päästiin sopuhintaan keikkabussin kyytiläisiksi ja katsomaan itse esityksiä (Kolmas ilmestys sekä Herr Emil's Shock Circus), ja kaupan päälle saatiin viettää ilta Oulua katsellen. Nähtiin ihania Fannia ja Teemua syksyisen iltakävelyn ja kuulumistenvaihdon merkeissä, ihailtiin vanhoja taloja, valoja pimeällä merellä ja löydettiin hauska leikkipuisto kellopeleineen ja rumpuineen! Otin kokonaista neljä kuvaa, joista kaksi oli samasta kohteesta, mutta visiitti oli kaiken sen takaliston minibussissa puuduttamisen arvoinen; Oulu vaikutti kivalta ja eläväiseltä kaupungilta. Siellä olisikin ihan mielenkiintoisia jatko-opintomahdollisuuksia, joten saa nähdä, vaikka päädyttäisiin ihan asumaankin sinne.

Uusiin kotikulmiinkin on jo ehditty tutustua - lähimmällä boulderointipaikalla on käyty ja eväsretkellä päräyttävän kauniissa joenpenkan piilopaikassa Aurajoen rannassa. Kyllähän tuo lähibiitsi helposti päihittää sen keskustan jokimaiseman, joka tuntui jonkinlaiselta henkireiältä silloin Martissa asustellessa. Oon ihastellut ja ihmetellyt näitä lehtien värejä ja sitä miten ne aurinkoisella säällä hohtavatkaan. Ruska saisi mun puolesta jatkua ainakin tuplasti pidempään. Nyt se alkaa olla ohi taas. Mutta marraskuun vähässä valossa onkin ihan omanlaisensa hohde.

Kiipeilyä ja vesiputouksia

Touko- ja kesäkuun vaihteessa tehtiin viikonloppuretki pohjoiseen. Menomatka Bragaan kesti kuusi tuntia, kun ajeltiin moottoritien sijasta ilmaisia pikkuteitä läpi metsien, teollisuusalueiden ja kylien. Kiipeilyhuoneen kokolattiapatjalla sai makoisat unet, aamulla kaupunkinäkymät oli melkoiset ja sohvasurffaushostimme keittiönseinät täynnä vieraiden terveisiä. Mekin kirjoitettiin omamme.

Yliopistojen välinen kiipeilykilpailu oli se varsinainen päämäärä. Tuo mun Zéni pääsi finaaliin ja meidän tiimi pronssisijalle! Itsehän keskityin valokuvaajan rooliin ja auringolta piilotteluun - palanein tuloksin.

Sunnuntaipäivä käytettiin Gerêsin uskomattomassa luonnonpuistossa pörräämiseen. Ajeltiin jyrkän mutkaisia metsäteitä, juotiin jääkylmää vettä suoraan lähteestä, uitiin vesiputouksen alla ja syötiin eväspatonkeja toisen yllä. Tuolla olisi varmaan upeita mahdollisuuksia trekkailuun, meillä oli nyt aikaa vain pintaraapaisuun.

Niin pakahduttavan kaunista!

Syksyksikin on kaikkea pakahduttavaa luvassa, aiotaan nimittäin perustaa kommuuni saareen, meren äärelle. Halutaan pois kaupungista, ja onneksemme löysimme pari muutakin tyyppiä Turun seudulta, jotka jakavat ajatuksen. Jos kaikki nyt menee hyvin, niin asutaan syksyllä taloa Naantalissa, tarpeeksi lähellä keskustaa ja Turun-bussia, muttei liian. Siellä on metsää, peltoja, meri, soutuvene, puutarha, omenapuita, marjapuskia, leivinuuni, kaivo, ulkohuussi ja saunamökki! Omistaja lupasi vetää juoksevan vedenkin keittiöön ja kenties jopa lämminvesisuihkun saunaan. Aika monta unelmaa käymässä toteen, en voisi olla onnellisempi.