Hohtava syys

Pertsa-Viljami hotkii sirkkoja ja kasvaa sellaista vauhtia, ettei ollut melkein tunnistaa samaksi parta-agamaksi kun sen ensimmäistä kertaa näki pitkän kesän jälkeen. Veikkaan, että siitä tulee oikeasti lähemmäs kissankokoinen roikale. Naapuriksi, jolle voi vähän pullistella, on muuttanut veljen suloisen kömpelö piikkihäntäagama. Piikkis haistelee kielellään kaikkea, mitä tielle sattuu, vaikka sitten läppärin laturia.

Leineperin syysmarkkinoilta tarttui mukaan käsin kierrätyskankaasta tehty pipo. Oli mukavaa löytää säädyllisennäköinen myssy, joka mahtuu päähän, pysyy päässä ja lämmittää jopa korviakin! Itse paikkakin on niin sympaattinen vanhanajan fiiliksineen.

Tein myös yhden yön pikavisiitin Ouluun, jossa en olekaan ennen käynyt ohiajamista lukuunottamatta. Päästiin sopuhintaan keikkabussin kyytiläisiksi ja katsomaan itse esityksiä (Kolmas ilmestys sekä Herr Emil's Shock Circus), ja kaupan päälle saatiin viettää ilta Oulua katsellen. Nähtiin ihania Fannia ja Teemua syksyisen iltakävelyn ja kuulumistenvaihdon merkeissä, ihailtiin vanhoja taloja, valoja pimeällä merellä ja löydettiin hauska leikkipuisto kellopeleineen ja rumpuineen! Otin kokonaista neljä kuvaa, joista kaksi oli samasta kohteesta, mutta visiitti oli kaiken sen takaliston minibussissa puuduttamisen arvoinen; Oulu vaikutti kivalta ja eläväiseltä kaupungilta. Siellä olisikin ihan mielenkiintoisia jatko-opintomahdollisuuksia, joten saa nähdä, vaikka päädyttäisiin ihan asumaankin sinne.

Uusiin kotikulmiinkin on jo ehditty tutustua - lähimmällä boulderointipaikalla on käyty ja eväsretkellä päräyttävän kauniissa joenpenkan piilopaikassa Aurajoen rannassa. Kyllähän tuo lähibiitsi helposti päihittää sen keskustan jokimaiseman, joka tuntui jonkinlaiselta henkireiältä silloin Martissa asustellessa. Oon ihastellut ja ihmetellyt näitä lehtien värejä ja sitä miten ne aurinkoisella säällä hohtavatkaan. Ruska saisi mun puolesta jatkua ainakin tuplasti pidempään. Nyt se alkaa olla ohi taas. Mutta marraskuun vähässä valossa onkin ihan omanlaisensa hohde.

Kevätretkiä ja pakuriteetä

Mikä ihana kevätauringonpaiste meitä onkaan hellinyt viime päivinä! Valo antaa kyllä melko paljon lisäenergiaa, eikä se lämpökään pahitteeksi ole. Tässä olisi hieman ajankohtaisempia kuviakin vaihteen vuoksi, Tampereen liepeiltä tällä kertaa. Ajettiin bussilla päätepysäkille Sorilaa. Alkuperäisenä suunnitelmana oli jatkaa liftaamalla, ja hihkaista kuski pysäyttämään, kun bongattaisiin autiotalo. Seutu vaikutti kuitenkin niin kauniilta ja autiotalojen kannalta potentiaaliselta, että käveltiin vaan ympäri ämpäri koko päivä. Välillä pysähdyttiin kokkaamaan pussipastaa ja purkkipapuja sekä ihailemaan oksien naavapartoja metsän siimekseen. Myös näkymättömissä mekkalaa pitävää metsäkanalintua jahdattiin, vaikka ei tosiaankaan tiedetty, oliko se edes sellainen. 

Päivän alkaessa kääntyä illaksi muistin, että hei, ollaan muuten unohdettu kokonaan se pakurikääpien bongailu, ja noin minuutti tämän jälkeen läheisessä koivussa möllötti kuin ihmeen kaupalla musta, palaneen näköinen patti. Siinähän se pakuri sitten oli. Tien vieressä kylläkin, mutta ei siellä niin paljon liikennettä ollut, että olisi ympäristömyrkyt alkaneet epäilyttämään. Ei kun irroituspuuhiin koivunoksalle siis! Työkaluina saivat toimia hylätystä varastorakennuksen tapaisesta törkeästi ryövätty grillitikku, tiilenpuolikas ja lainalusikka.

Levitettiin kaulahuiviponchosta, muovipussista ja repuista muodostunut pakurinpalakeräin puun alle, ettei kallisarvoinen tavara menisi hukkaan. Pakuria tiiliskivellä takoessa alkoikin käävänpalasia mukavasti ropista keräimeemme.

Kaiverruksen ja hakkaamisen yhdistelmällä saatiin koko kääpä vihdosta viimein irtoamaan puusta. Vitsi sitä riemua! Seuraavana päivänä puolitettiin saalis, kun odotettiin päiväkaraoken alkamista, joka ei sitten ikinä alkanutkaan. Hiukan tietysti nauratti, ja saatiin osaksemme uteliaita katseita ja kysymyksiä. "Ootte te hipit ihania!"

Kotona kuivasin pilkotun käävänpuolikkaani uunissa miedolla lämmöllä ja laitoin purkkiin. En ole ikinä raaskinut pakuriteetä ostaa sen korkean hinnan vuoksi, mutta nytpä on hyvät varastot tätä luonnonlääkettä. Jos joku ei tiedä, niin pakuria on käytetty tehokkaasti mm. syövän ja vatsasairauksien hoitoon jo vuosituhansia. Se myös vahvistaa sydämen toimintaa ja lisää elinvoimaa sekä vastustuskykyä ja siinä on kymmeniä kertoja enemmän antioksidantteja kuin mustikassa.

En tiedä kiinnittikö kukaan huomiota, mutta tämän postauksen kuvat on kuvattu uudella objektiivilla! Ostin hyvin myöhässä olleen joulupukin sponssaamana Nikkorin 35mm/1.8 linssin (ja uuden kamerahihnan), ja täytyy sanoa että oon ollut tosi tyytyväinen hankintaan! Johan sillä perus kittilinssillä tulikin yli vuoden päivät kuvailtua. Nyt sellainenkin asia kuin manuaalitarkennus jopa onnistuu, eivätkä kuvat heilahda hämärämmissä olosuhteissa kuvaillessa. Tässä muutama muokkaamaton testikuva, olkaapa hyvät!