Löytöretkeilijöiden kaupunki 1

Tässäpä kuvapläjäys poutaisen kesäisestä Lissabonista alkaneen marraskuun harmautta värittämään! Löytöretkeilijöiden kaupunkia tuli tuona päivänä koluttua mahdollisimman epälöytöretkeilijämäisesti: turistibussin kyydissä! Ihan hauska ajeluhan se oli, kun korvanapeista selostettiin paikkojen historiaa ja auringonpaiste sekä sadekuurot vuorottelivat. Itse en moiseen lystiin pennosiani käyttäisi, mutta tuolloin olin liikkeellä perheen kanssa.

 Santa Justan hissi

Jokirantanäkymiä

Täällä aurinko ei viime päivinä ole juuri näyttäytynyt, mutta jollain ihmeen tavalla olen jopa nauttinut ankeasta säästä, hämäristä päivistä ja vastatuuleen pyörällä sotkemisesta. Onhan tämä tavallaan ihan omaa luokkaansa. Marraskuun mukana hyppäsi silmille myös hurjaa vauhtia lähestyvä haku maisteriohjelmiin, johon oikeastaan olenkin herännyt vasta nyt. Kävikin sitten ilmi, että englanninkielisiin ohjelmiin hakemiseen vaaditut kielitestit ovat Helsingissä täyteenbuukattuja, mutta eipä hätiä mitiä, onneksi Tukholmassa oli vielä tilaa! Nyt olisi siis tarkoitus lähteä sinne esittelemään akateemisen englannin taitoja tuossa itsenäisyyspäivän hujakoilla. Testit kestävät kaksi päivää, joten päästään viettämään Tukholmassa ainakin yksi yökin. Tämä ympäristösuunnittelijan tutkinto alkaa olla jo siihen malliin purkissa (tänäänkin suoriuduin toivon mukaan ympäristöterveydenhuollon tentistä!), että keväälle jää enää yksi ainoa tilastomenetelmäkurssi ja opinnäytehommat.

En oikein ole edes varma, että mitä mä sillä maisterintutkinnollakin sitten tekisin (jos nyt ensin siitä selviäisin), sillä akateeminen kunnianhimoni on melkoisen olematon, eikä tutkijan ura juurikaan kiinnosta. Kuulostaisi suorastaan hivenen turhauttavalta  tutkia asioita, joita haluaisin mieluummin kehittää! Toki sitä tutkimustakin tarvitaan taustalle, mutta itseäni kiinnostaa enemmän ihan käytännön maailmanparannushommat ja tiedon soveltaminen kuin uuden tieteellisen tiedon tuottaminen. Niiden keskeytettyjen biologian opintojen muisteleminenkaan ei varsinaisesti ole omiaan kannustamaan tässä yliopistoon paluussa - olin siellä nimittäin aivan hukassa, mutta ehkä elämäntilanteella ja opiskeluun tottumattomuudellakin oli vaikutusta asiaan (ei sillä, että edelleenkään osaisin opiskella, kun tenttiinluku on muutaman powerpointin selaamista ja parin kirjan sijaan riittää kun luetaan pari kirjan luvuista). Monessa työpaikkailmoituksessa silti vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa, että kyllä mä ainakin yritän sellaisen takataskuun hankkia.

Ainakin kaksi erittäin kiinnostavaa ohjelmaa on jo löytynyt, ja niihin ajattelin kaikesta huolimatta hakea. Eihän sinne pakko ole sitten mennä jos vaikka oman alan töitä sattuisikin ennen ensi syksyä jollain ihmeellisellä tuurilla saamaan. Turun yliopistoon mulla olisi edelleen voimassaolevat opiskeluoikeudet, mutta siellä tarjottavista maisteriohjelmista ei löydy sitä ihan omimmalta tuntuvaa juttua. No mutta, katsotaan nyt ensin että miten tuo tuleva Sansibarin reissu eli niihin omilta tuntuviin töihin käytännössä tutustuminen sujuu (kirjoittelin asiasta aiemmin täällä)!

Salainen paratiisiranta

Portugalissa asustellessa perhe (sekä tädin perhe) tuli tietysti käymään lähemmäs pariksi viikoksi, ja oli aivan ihanaa päästä itsekin heittämään hetkeksi kunnon lomailuvaihteelle meressä lilluessa ja nähtävyyksiä sukulaisten kanssa kierrellessä. Meno oli välillä aika hulvatonta ja uusiin in-law-sukulaisiin tutustuttiin puolin ja toisin, kun perhe majoitettiin Zén isovanhempien vanhaan upeaan taloon, jota yleensä vuokrataan turisteille (vinkvink, jos reissu Sesimbraan kiinnostelee!). Eräänä aamuna vietiin coasteering-kierrosta vetämään kiiruhtavan herra turistioppaan johdolla koko poppoo lähiseudun kauneimmalle biitsille ruskettumaan ja snorklaamaan. Hyvin harva asia vetää vertoja vedenalaisen elämän tiirailulle kirkkaassa vedessä ja sille delfiinimäiselle tunteelle, joka räpylöillä uimisesta tulee! Väittäisinpä hommassa olevan jotain meditatiivistakin.

Ranta ei ehkä ole oikeasti mikään salaisuus, mutta koska sinne pääsee ainoastaan veneellä tai jyrkkää ja kivistä polkua pitkin, valtaisat ihmismassat pysyvät poissa, ainakin kesälomakauden ulkopuolella. Me testattiin ensin etureisilihaksien kestävyys petollisessa alamäessä, iltasella ajeltiin Zén työpaikan järjestämällä venekyydillä takaisin ihmisten ilmoille.

Puoli sukua snorklaamassa!

Näihin aurinkoisiin hiekkarantatunnelmiin linkittyykin sopivasti eräs iloisen ilmoitusluontoinen asia: se opinnäytetyön aihe tuli sitten valituksi. Kauaa ei tarvinnut ihmetyksen täpinöissä miettiä, kun kuulin pääseväni Sansibarille sitä tekemään! Lähden siis joulukuun puolivälissä neljäksi viikoksi Tansanian kanssa liittovaltion muodostavalle Intian valtameren trooppiselle saarelle tekemään hankemonitorointia. Mikään loma ei ole kyseessä, vaan Turun Maantieteellisen Seuran kestävää metsänkäyttöä ja ruokaturvaa edistävän SUFO-projektin, jossa olen ollut mukana, monitorointimatka, joka hyödynnetään opintoihin niin hyvin kuin mahdollista. Vapaahetkinä ja viikonloppuina kuitenkin on mitä luultavimmin aikaa myös tutkia vähintään pääsaaren paikkoja ja aistia afrikkalaisen, arabialaisen ja intialaisen kulttuurin yhteensulautumia. Kämppä tulee luultavasti löytymään jostain saarten pääkaupungin Stone Townin basaarien varrelta.

Sekä Afrikan mantereen että eteläisen pallonpuoliskon henkilökohtainen valloitus lähestyypi siis!

Kesän viimeisiä retkiä

Kunstenniemi ♥

Kävimme opiskelutovereitten ja parin avecin kanssa saaristossa Kunstenniemen leirikeskuksen rauhassa saunomassa, pelaamassa mölkkyä, vaihtamassa kesän kuulumiset, leffailtailemassa, kävelemässä metsäpoluilla sekä näkötornissa ja syömässä täysihoidettuina ihan liikaa. Metsän vihreä ja oranssit auringonlaskut olivat kauneinta syyskesää ja meressä tarkeni vielä käydä pulikoimassa. Turkuun palasi takuulla rentoutunutta porukkaa.

Taattisten tila ♥

Paluumatkalla poikettiin Taattisten tilalla rapsuttelemassa vuohia, kaneja, lampaita, erityisen hellyydenkipeää kissaa ja riippuvatsasika Ottoa. Alan aina tällaisissa paikoissa haaveilla olevani joku päivä itsekin maatalon emäntä, ja tekemään suunnitelmia miten jonkun vaatimattoman tilan tai edes tontin voisi joskus hankkia ja asettua sinne elelemään mahdollisimman omavaraisesti vuohien ja kanojen ja lampaiden ja mehiläispesien keskelle johonkin kunnostettuun vanhaan torppaan tai itserakennettuun ekotaloon, jota ympäröisi permakulttuuripuutarha... Aina nuo unelmoinnit vaan tyssää siihen ahdistavaan vuosien velkaorjuus-kohtaan, kun ei perinnöksikään satu mitään sukutiloja taivaista tipahtelemaan. Portugalin päässä voisi sentään olla hieman paremmat mahdollisuudet maatilan perimiseen, joten kuka tietää! Siellä olisi vain lähestulkoon pakko perustaa jonkinlainen oma yritys pärjätäkseen, mutta inspiroivia ideoita sellaisellekin on jo pohdiskeltu.

Mutta on asialla toinenkin puoli: mitä hyötyä on maailmalle siitä, että minulla on työntäyteinen pikku elämä jollain somalla maapläntillä? Minusta tuntuu, että haluan ensin osallistua maailman ongelmien ratkomiseen siellä, missä ei voida tuosta noin vain katsella youtubesta, miten meille on rakennettu vaikkapa sadevesikeräin, kompostivessa tai ruovikkopuhdistamo, ja ryhtyä sitten itse tuumasta toimeen. Jos siitä vaikka olisi edes hieman iloa Äiti Maalle ja sen lapsille. Voihan maailmaa muuttaa pelkällä esimerkilläkin, etenkin nyt some-aikakaudella, mutta itse uskon suoralla toiminnallakin olevan tarvittu paikkansa.

Näitä epämääräisiä tulevaisuudensuunnitelmia on hyvä pohtia, kun pitäisi polkaista opinnäytetyöprosessi käyntiin aiheen valinnasta aloittamalla! Vapaaehtoistyöhön sitouttamista, kääpien viljelyä maatalouden sivuelinkeinona, hidasta turismia suomalaisella pyhiinvaellusreitillä, ruokaturvaa ja metsiensuojelua Afrikassa, vai jotain ihan muuta? Tämä ala on niin laaja, että loppujen lopuksi lähes minkä aiheen vain saa jostakin kulmasta liitettyä kestävään kehitykseen, ja itselläni on se ongelma, että vähän kaikki kiinnostaa. Oma työni tulee kuitenkin olemaan tilaustyö jollekin hankkeelle, sillä haluan, että se tulee ihan oikeasti käyttöön, eikä päädy pelkästään omaan kirjahyllyyni pölyyntymään, joten se jo onneksi rajaa aihealueita aika paljon.

Haaveileeko joku muu omavaraisesta elämästä?