tiistai 6. syyskuuta 2011

LATVIA

On pitänyt kiirettä! En ole yksinkertaisesti ehtinyt roikkua tietokoneella, vaan olen ilmeisesti viikon aikana hankkinut elämän. Olen käynyt koulussa, se vaikuttaa ihan huipulta, ja iltaisin ollaan tehty milloin mitäkin luokkakavereiden kanssa. Footbaggailystä, baarikierroksesta ja muutenvaanhengailusta eilisiin sushin teko ja -syöntikesteihin. Maistoin sitä ekaa kertaa, ja oli älyttömän hyvää! Viikonloppu menikin rauhallisemmissa merkeissä Laitilassa metsän keskellä. Saunottiin ihanassa puusaunassa ja käytiin poikaystävän kanssa sienestämässä. Saatiin saaliiksi huimat kaksi kantarellia, yksi voitatti ja yksi vaaleaorakas. Riitti niistä sentään sienikastikkeeseen. Se on huimaa, miten erilaiselta tähtitaivas näyttää pimeässä, kuin mitä kaupungissa.
Tekemisentäyteinen aikataulu jatkuu vielä ainakin tämän viikon. Tänään aloitan joogan - ruotsinkielisessä työväenopistossa, mikä jo sinänsä hirvittää hieman, mutta myös aloittelijoiden jatkoryhmässä, johon taidan olla tehnyt joogaa liian vähän. Onneks on kaveri tukena siellä, haha.

Kuvat ovat roadtripiltä Latviasta.

 Baldonessa
 Hylätty kerrostalo
 Baldonen vanha hoitola-kylpylä tms.
 Jürmalan keskustassa oli hämmentävät katukivetykset.
 Sivukujilla kävely kielletty
 Pystytettiin telttamme leirintäalueelle, jonka keskellä kohosi tämä. Valtava, hylätty kylpylähotelli, jota ei oltu saatu ikinä valmiiksi ja käyttöön asti. Mikä tuuri! Näitä hylättyjen paikkojen kuvia löytyy/tulee löytymään enemmän ue-blogin puolelta.
Tämä näkymä tuli tutuksi :--)

2 kommenttia:

  1. Miten löysitte noi jännittävät autiopaikat? :)

    VastaaPoista
  2. Googlettelin vaan erinäisillä hakusanoilla ja tein salapoliisityötä :D google maps oli sit paikan päälle löytämisessä apuna. ja ainakin tuolla Jurmalassa oli niin paljon autioita taloja ja muita et sinne olis voinut jäädä viikoksi vaan seikkailemaan!

    VastaaPoista