sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Elämä rullaa


Tovi on vierähtänyt. Paljon olen asioita tehnyt - tässä on joitain otettuja kuvia muutaman viikon takaa. Viimeisessä kuvassa on suloinen rotta, joka asuu vanhempien terassin alla ja käy aina tuolla kirsikkapuun juurella syömässä lintulaudalta tipahtaneita siemeniä. Tuo kuva on erityisen hauska, kun rotta vaan lipoo huuliaan päästyään kanaverkkoaitauksen sisälle herkuttelemaan. Yrittävät saada sitä hengiltä, mutta toivottavasti eivät onnistu.
Tämä viikonloppu vietettiin Laitilassa. Oli seesteistä, yksinkertaista elämää. Heittelin metsässä pilkottuja halkoja lähemmäs puupinkansitojaa. Savu nousi palavasta havurisujen kasasta, aurinko siivilöityi sen läpi, työhanskat kastui lumesta. Voisin aivan hyvin elää noin.

Maailman ääri vetää kuitenkin liian vahvasti puoleensa, että voisin vielä asettua aloilleni. On tullut mutkia matkaan, hykerryttävän jänniä mutkia. Olen nimittäin ostanut lentoliput San Joséen. Teen sitten työharjoitteluni Costa Ricassa sademetsän kainalossa, ja sen jälkeen meillä on seitsemisen viikkoa aikaa reissata väli-Amerikassa. Yhteensä siis melkein kolmen kuukauden matka luvassa! Tähän mennessä suoritetun tutkimuksen mukaan eniten ehkä kiinnostaisi viettää aikaa Guatemalassa, mutta Kassu haluaa Meksikoon, joten katotaan minkälainen kompromissireissu saadaan aikaiseksi. Hassua lähteä tuonne suunnalle, koska mikään noista maista ei ole tähän menessä kuulunut mun pakko-matkustaa-joskus-listalleni, vaan siltä suunnalta esim. Kuuba ja Peru. Mut nyt kun tarkemmin tutustuu, niin löytyyhän sieltä vaikka mitä älyttömän siistiä. Monen sadan metrin liukuratoja sademetsän yllä, pilvimetsiä, tulivuoria, maya-raunioita, koralleja, valkoisia biitsejä ja turkoosia vettä, arfokaribialaisia pikkukyliä rastoineen ja reggaebiitteineen... Itse työharjoittelu on luonnonmateriaalirakentemista ja -värkkäilyä, permakulttuurikasvimaan ja hedelmätarhan, vuohien ja kanojen hoitoa, saippuantekoa, varmaankin jotain ulkohuussin metaanintalteenottojuttujen, talousjäteveden käsittelyjuttujen ja lääkekasvien keruun opettelua, sekä ihan perustöitä ruuanlaitosta siivoamiseen. Mutta lounastauolla voi pistäytyä pulahtamassa vesiputouksessa, jossei kastu trooppisessa iltapäivän ukkosmyräkässä. Hih, oon ihan pähkinöinä!

5 kommenttia:

  1. Oh mitä oikein opiskelet, kuulostaa huipulta työharjoittelulta!

    VastaaPoista
  2. amfetajuusto: Eikös vaan :) Opiskelen kestävää kehitystä eli musta tulee isona ympäristösuunnittelija.

    VastaaPoista
  3. hei, mun blogissa olisi sulle tuollainen one lovely blog award c:

    VastaaPoista
  4. Nämä kuvat
    ah ihanan synkän silti keväisiä.

    VastaaPoista
  5. Torstai: Kiitos, aika helmikuisia sanoisin :)

    VastaaPoista