Väriterapiaa Granadan kaduilla, osa 1

Bussin kaartaessa sateenkaaren väreissä loistavan Granadan keskustaan olin ensiksi pudottaa alaleukani. Oli niin siistiä ja ihanan näköistä! Olisi pitänyt arvata, että se tarkoittaa sitten myös sitä, että Lennonin biisistä nimensä lainanneessa jenkkiomistuksessa olevassa ravintolassa annoshinnat ilmoitetaan dollareissa (olisi John varmaan suuttunut, jos tietäisi miten överihinnoitellun paikan seinään hän on naamansa saanut), vesi myydään pullossa kolminkertaisella hinnalla eikä halvempaa ja ekologisempaa muovipussivettä löydy mistään. Totuuden nimissä täytyy silti sanoa myös, että nautin ihan tajuttomasti kun vihdoin sain eteeni jotain niinkin simppeliä ja raikasta ruokaa kuin fetasalaattia ja eurooppalaistyylistä leipää! Voi sitä onnea. Jo se oli ihanaa, että ruokalistoilta ylipäätään löytyi kasvisannoksia.
Granada oli silti vähän kuin turisteja varten puunattu, maalattu ja kiillotettu Léon, kaunis kaupunki jonka keskustassa ei edes asu monikaan paikallinen. Saati sitten, että sen kaduilla olisi kukaan marssinut mielenilmauksen riveissä punalippua kantaen niin kuin eläväisen kaupunkisisarensa kujilla.

Vitsit miten ikävä mulla on tuota kirkkaansinistä taivasta.