maanantai 11. helmikuuta 2013

Batiik


Kankaanvärjäysillan tuotoksia parin viikon takaa, kun käytiin Vimman työpajassa keittelemässä tekstiilejä isoissa kattiloissa. Alunperin piti värjätä vaaleanvihreistä osittain valkoisiksi kulahtaneet perinnöksi saadut pitsiverhot, mutta nehän olivatkin keinokuitua, johon väri ei olisi tarttunut. Onnekseni olin varustautunut myös muutamalla vaalealla vaatekappaleella, jotka joko kaipasivat väriä tahrojen peittoon (tuo pitkähihainen lempparipaitani) tai olivat muuten vain jääneet käyttämättä (ennen valkea nappimekko). Täytyy sanoa, että hemmetin hienojahan niistä tuli! Mekko on henkilökohtainen lempparini. Ja ei, en omista silityslautaa, -rautakin on hamahelmiä varten.


Oon myös saanut töitä kesän loppuun asti, minkä takia täällä blogissa tulee luultavasti olemaan yhtä hiljaista pari kuukautta eteenpäin, kun on monen monta koulukurssiakin samaan aikaan hoidettavana. Pääsin opiskelija-assistentiksi Cofreen-hankkeeseen, joka edistää järviruo'on käyttöä sekä materiaalina että energiantuotannossa. Viikko sitten sain oikein kunnon tutustumisen aiheeseen, kun olin rakennusmessuilla promoottoroimassa ruokokattoja ja yrittämässä vastailla ihmisten kysymyksiin. Oon tosi innoissani tästä hommasta, ja mikä parasta, säästyin kokonaan aina niin luotaantyöntävien kesätyöhakemusten lähettelyltä!

6 kommenttia:

  1. Vauvau kun hienoja vaatteita oot saanu aikaan! Ihan mahtavia :--) Onnea työstä!

    VastaaPoista
  2. Noi vaatteet on tosi kivoja! Osaispa itekkin tehdä jotain tollasta! Muutenkin kivaa kun saa tehtyä jostain vanhasta ja vähän kulahtaneesta uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se oo yhtään vaikeeta, solmu vaatteeseen ja väripataan uimaan vaan. Niinpä, oman vanhan uudeksi tekeminen on kyllä kierrätystä parhaimmillaan!

      Poista
  3. Värjäily on kyllä aivan mahtava keksintö! Parhautta on se, kun voi modailla vanhoja kulahtaneita/väärän värisiä vaatteita sävyillä joita ei kaupasta saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihanaa kun vaatekaapin sisällön kyllästyttäessä voi vaan värjätä pari vaatetta, niin on taas kumman tyytyväinen sen sisältöön ilman kirpparikierrosta. Ja samalla niistä saa uniikkeja ja varmasti omannäköisiä!

      Poista