keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Split


Sellainen oli aamupäivän helteessä kylpevä Split; hiekkarannat, meri, rantabaarit, lauttasataman saarille pääsyä odottavat ihmiset, värikkäät torimyyjät, aloe-puskat, puolihylätyt talot ja kartanot, penkeillä istuskelevat vanhukset, ja tietysti hostimme Luka joka sanoi meitä rauhallisimmiksi ikinä tapaamikseen ihmisiksi. Hänellä oli vähän vaikeuksia totutella meidän vähäpuheisuuteemme iltaisin kun olimme väsähtäneitä, ja hiljaaolo hyväksyttiin vasta siinä vaiheessa kun meille lyötiin tablettitietokone käteen ja alettiin pelata Angry Birdsiä. Ensin meinattiin, että oltaisiin vain yö Splitissä ja jatkettaisiin aamulla matkantekoa, mutta päätettiinkin jäädä vielä toiseksi yöksi ja viettää päivä katsellen kaupunkia. Ja se oli hyvä päätös. Ei sellaisessa pää kolmantena jalkana juoksemisessa mitään järkeä olekaan, eihän silloin ehdi nähdä yhtään mitään, varsinkaan kun liftaamalla matkustamiseen menee niin paljon aikaa. Saatiin muuten kyyti joltain suhteellisen pehmeäpäisen oloiselta ukkelilta, joka kaahasi sataakuuttakymppiä selittäen samalla että tuossa hän ajoi joskus kolmen muun auton kanssa kolarin, ja että hän oli sodassa ja alkoi jo silloin käyttää heroiinia, polttaen samanaikaisesti myös tupakkaa ja puhuen toisella kädellä puhelimeen. Huh huh, siinä vaiheessa vähän jännitti että mitäköhän tästäkin taas tulee. Mutta ihan hyvä siitä tuli, kun oltiin Splitissä ennen auringonlaskua.

Seuraavaksi kuvia kulkukissoja vilisevästä vanhasta kaupungista, joka onkin ihan oma lukunsa kaikessa mystisessä sokkeloisuudessaan.

2 kommenttia:

  1. Split on kyllä kaunis paikka! Tosin siitä on jo 7 vuotta kun kävin siellä, mutta silloin ainakin tykkäsin kovasti :)

    Pakko jälleen todeta että aivan mahtavia kuvia! Tuntuu kuin olisi itsekin matkalla kun katselee noita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti yks reissun upeimmista mestoista. <3
      Ihana kuulla että reissufiilis välittyy! c:

      Poista