keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Puolassa


Maantieravintolan listalta löytyi ruokalaji, jonka nimessä luki "vegetarian" - summamutikassa tilattiin pari semmoista, ja nenän eteen tuli herkulliset röstiperunat juuressalaateilla.
Kuljeskeltiin Krakovan pimenevässä illassa ensin joenvartta, käytiin syömässä hurmaavassa Momo-vegekahvilassa ja fiilisteltiin pikkuruisessa, olevinaan espanjalaistyylisessä baarissa entisessä juutlaiskaupunginosa Kasimierzissa. Jos joskus menette Krakovaan ja aiotte yöpyä hostellissa, suosittelen lämpimästi Elephant on the Moon eco hostellia! Ihanan kodinomainen, putipuhdas paikka, mahtava henkilökunta ja hinta ei päätä huimannut vaikka siihen sisältyi aamupalakin (ja parkkipaikka piha-aidan sisäpuolella).
Seuraavana päivänä käytiin Schindlerin tehtaassa, jonne oli rakennettu mitäs muutakaan kuin holokaustia käsittelevä, upea museo, josta lähtiessä kieltämättä itketti, vaikken yleensä olekaan sitä tyyppiä, joka pillittää vuosikymmeniä sitten tapahtuneille kauheuksille. Oli maanantai, joten päästiin museoon vieläpä ilman pääsymaksua. Yllä olevat muutamat kuvat otettiin tietääkseni entisen ghetton alueella.
Sitten vaelleltiin ympäriinsä sateisessa Krakovassa. Oli kiva tutustua kaupunkiin paremmin, kun viime visiitti jäi lähinnä vanhankaupungin torin ja opiskelijabileiden mittaiseksi. Ihan mahtavan ihana kaupunki! Kassu osti tuolta viimeisen kuvan turistikrääsää myyvästä kauppahallista itselleen komean nahkaisen (ja turkisvuoratun, hyi.....) lentäjänlakin. Haisi muuten todella pahan myskiselle sisältä, tiedä mitä fretinnahkaa sekin sitten oli. No, ainakin on varmasti lämmin ja luulisi olevan kestäväkin.
Illalla ajeltiin sitten Oswiecimiin take away -sushibokseinemme. Pidettiin piknik sateisella keskustorin parkkipaikalla tuolla auton takakonttiin rakennetulla retkipunkalla. Kesäkäyttöön ihan loistava, jopa mukava, mutta nyt alkoi olla jo senverran kylmät yöt, että juuri ennen auringonnousua heräsi väkisinkin palellen. Nukkumaan jäätiin 24h-huoltoaseman takana olevan Netto-kaupan pihalle, mikä oli erhe, koska 6:30 aamulla saatiin mukava herätys kun lastausrekan kuski koputti ikkunaan, jotta siirtäisimme auton pois hänen tieltään. Aloin huutamaan suoraa kurkkua, kun pelästyin niin paljon että nyt siellä sitten on joku rosvo murtautumassa autoon, haha. Ainakin oltiin aikaisin liikkeellä näkemässä paikkakunnan päänähtävyys eli tietysti Auschwitz vaikuttavimmillaan aamusumussa, ilman turistilaumoja.

8 kommenttia:

  1. Oi mikä auto!:) ja sä oikeesti säteilet!!!näytät tosi onnelliselta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpi, Kassun auto vai tuo kukkaisauto tossa yhessä kuvassa? :D Hih no mikäs tossa oli ollessa, tien päällä ja sushilautanen edessä! :) Oli kyllä jo vähän kylmät säät nukkua tuolla autossa, mut muuten ihanaa liikkumisen vapautta.

      Poista
  2. Kävin myös alkukeväällä Krakovassa ja ihastuin Kasimierziin oikein kunnolla! Oikein harmitti jälkikäteen että majoituttiin hostelliin vanhankaupungin puolelle. Ens kerralla sitten fantti-hostelliin :) Mulla on lähes samanlainen kuva tosta söpöstä pikkuautosta...Teidän reissukaara on kyllä tunnelmallinen, harmi tosiaan ettei syksyn ja talven tullen oikein tarkene enää nukkua. Me reissataan myös kesäisin kirkuvankeltaisella pakulla ympäri Suomenmaata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hirveen ihana kaupunginosa<3 Fanttihostelli ei kylläkään ollut Kasimierzissa vaan vähän keskustan ulkopuolella lännessä päin, mutta ei sieltä kauaa noille huudeille kävellyt :) Kuulostaa söpöltä tuo keltainen pakukin! Automatkustelussa on kyllä ihan omanlaisensa liikkumisen vapaus, mut aika kallistahan se alkaa olla :)

      Poista
  3. Musta tuntuu että mulla on myös kuva tosta ränsistyneestä talosta, jossa on puita edessä.. :D Näköjään siellä ovessa lukee "Yolo". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas vaan :D Noi varjot oli hienot! Mulla tuntuu yleensäkin olevan eniten kuvia kaikesta ränsistyneestä, en tiedä mikä siinä rappioromantiikassa viehättää :D

      Poista
  4. Ah niin ihana seurata siun seikkailua <3
    Voi hyvin ja ota kaikki ilo irti oloilustas siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)) samaa toivon sinulle sinne kotisuomeen!

      Poista