tiistai 30. syyskuuta 2014

I am his and he is mine from this day until the end of my days


Tuona toukokuun sunnuntaina käveltiin polttavan Portugalin auringon alla meren sylissä lepäävälle hylätylle linnakkeelle.


Heitettiin vaatteet muurille, kahlattiin hyisessä Atlantin aallokossa rokkoiselle kivelle istumaan. Tyrskyt melkein veivät mennessään, mutta halusin välttämättä päästä perille.


Minun käskettiin kääntyä katsomaan muuria. Siihen oli kalkkikivellä kirjoitettu

WILL YOU MARRY ME?

eikä varmaan oltaisi voitu olla onnellisempia.


Mutta viime perjantaina kenties kuitenkin oltiin. Olen solminut avioliiton sielunkumppanini kanssa. Musta on tullut rouva! Jestas sentään. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, niin enpä olisi itsekään uskonut, mutta niin se elämä heittelee.


Joskus ajattelin, että naimisiinmeno on hölmöä ja vanhanaikaista, mutta nyt olen sitä mieltä, että ei se sitä rakkautta mihinkään muuta, joten miksi ei. On jokseenkin hassua pelätä, että joku paperi tai muu sopimus voisi muuttaa ihmissuhteen. Eiköhän se aina ole ihmisten oma käytös ja muutos, jotka suhteenkin muuttavat, suuntaan tai toiseen. (Maahanmuuttosäännöksillä saattoi olla tämän toiminnan nopeuden kanssa jotain tekemistä, mutta kyllä tämä muutoinkin tuntuu hyvin oikealta!)


Vihkitilaisuus oli pieni ja yksinkertainen, itse Koroisten pellolta kerätty auringonkukkahääkimppu unohtui kotiin, ja maistraattiosuuden jälkeen käytiin kotona leikkaamassa kakkua ja ravintolassa syömässä seitania. Seuraavana päivänä kutsuttiin ystäviä tupaantuliais-, hää-, ja vielä synttärikemuihinkin, ja taas leikattiin kakkua ja kaalipiirasta. Ensi kesänä kenties juhlitaan sitten kunnolla, (leikataan taas kakkua) ja vaihdetaan sukunimiäkin päittäin, jos vielä huvittaa! Nyt ei viitsinyt alkaa uusimaan kaikkea aina passista plussakorttiin.


One love! Muistakaa rakastaa!

24 kommenttia:

  1. Oioi onnea paljon teille! ♥ ^-^

    VastaaPoista
  2. aaaaaaaaaaaaaaaaa meinas tulla itku kun tätä luin!ihana teksti, ihanat kuvat, ihana kosinta, ihanat te ja ihana rakkaus!<3 onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kiitos vielä kerran ihana fantsu!<3

      Poista
  3. Aaawawawa ihanaa. Tulin tätä lukiessani onnelliseksi: D <3

    VastaaPoista
  4. Haha mieki tulin kirjottamaan tähän että aaaaaaa ihanaa huomaten, etten ole ainoa, siis ONNEA teille kauniit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kaikki on IHANAA! Kiitos! <3 Ja mukava huomata että oot aloittanut uuden blogin :>

      Poista
  5. Vitsi mitä kuvia taas - ja mikä stoori! Hurjasti onnea teille! :-)

    VastaaPoista
  6. Oho! Onnea! Ihania maisemia ja kuvia taas, näytäyt tosi onnelliselta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) onnellisuus kai paistaa läpi!

      Poista
  7. Jee, mun upea kakku pääsi tänne! Ihana postaus :))

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kauniita kuvia ja ihania uutisia! Onnea onnea onnea! :') <3

    VastaaPoista
  9. Voi mitä onnellisuuskuvia! Alkoi niin hymyilyttämään :--) Paljon paljon onnea rakkaudesta <3 Olkoon se teille ainutlaatuinen ja hellä. Ps. Ootte ihan super kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi, suurkiitos kauniista sanoista kaunis tyttönen! <3

      Poista
  10. Oi voi, tuli näistä kuvista ja sanoista oikein iloinen olo. Onnea tositosi paljon teille!

    VastaaPoista
  11. piti lukea kahteen kertaan tää postaus ku oli niin ihana :') ja ootte kyllä molemmat niin onnellisen näkösiä näissä kuvissa, että tulee itellekin hyvä mieli<3

    VastaaPoista