keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Nungwi



Viikonloppukuvia Nungwista, oli mahtavaa käydä maaseudulla ja rannalla, vaikka paikka olikin melkoinen turistirysä! Oli siellä ihan tavallinen kyläkin, jossa kävin kävelemässä. Rankaltakin tuntuu välillä nähdä niin absoluuttista köyhyyttä hotellien vierellä, kun hotellinomistajia ei pätkääkään näytä kiinnostavan esimerkiksi rakentaa kunnollisia teitä edes sinne hotellilleen. Ihanan valkoista hiekkaa turkoosia vettä tuolla kuitenkin oli, ja vesi oli niin lämmintä ettei se kovin kauaksi aikaa virkistänyt! Maasaita oli Nungwissa kauppamiehinä tosi paljon, leppoisaa porukkaa. Yhdet tuumasivat että minä näytän ihan Simbalta, "like a lion!" Nyt on jo monitorointihaastattelutkin aloitettu, joten maaseudulla on käyty katselemassa jo useampaankin otteeseen. Mun läppärin näppäimistö taasen sanoo itsensä pala palalta irti, joten kirjoittaminen on tosi vaikeaa. Asialla voi olla jotain tekemistä tämän kuumuuden kanssa, tai sitten sinne on mennyt väliin jotain likaa. Toivotankin tästä vain pikaisesti rauhalliset ja tunnelmalliset joulut kaikille! Mun joulu on aika erilainen tänä vuonna. Palaillaan taas!

Tästä kaverista oli hirveän hauskaa nähdä oma kuvansa kamerasta, niinkuin monesta muustakin lapsesta täällä! Tuskin heistä montaa kuvaa onkaan otettu elämässään.


2 kommenttia: