sunnuntai 2. lokakuuta 2011

BERLIN


Melko juustoinen voileipä!
Käytiin Chechkpoint Charlie -muurimuseossa, joka oli kyllä ihan ajatuksia herättävä, mutta tupaten täysi. Sitten lähdettiin vaan vaeltelemaan eteenpäin, ilmeisesti Kreuzbergin kaupunginosaan, missä oli kivoja kuppiloita ja ravintoloita. Mentiin syömään vegebuffettiin, jossa sai mättää ihan älyttömän lautasellisen erilaisia kasvissafkoja. Tietysti tuli vähän rohmuttua, enkä sit jaksanutkaan kaikkea. Mietiskeltiin tuollakin, että "hoidetaan kämppä Berliinistä, ne on halpoja siellä, älyttömän kauniita" lalalaa, maailmassa on liikaa ihania kaupunkeja ja paikkoja.
Seuraavana päivänä suunnistettiin suuren puiston läpi todella aavemaiseen paikkaan, nimittäin SpreePark-nimiseen huvipuistoon, joka on mennyt konkurssiin ja hylätty joskus 90-luvulla. Oli siinä lenkkeilijöillä ihmettelemistä kun yritin kiivetä aidan yli pusikkoon kiroillen ja itku kurkussa. Loppujen lopuksi menin kuitenkin sen ali.
Tuo maailmanpyörä pyöri! Huomaahan sen noista kuvistakin. Ja pysähtyi välillä kuin ottaakseen ihmisiä kyytiin. Sitten se taas lähti kirskahtaen liikkeelle, ja piti todella häiriintyneen kuuloista vinkunaa, niin kuin nyt 15 vuotta yksinään pyörinyt maailmanpyörä voi pitää. Se oli aikamoinen kontrasti tuon paikan muuten pysähtyneelle hiljaisuudelle, jonka tilalle pystyi helposti kuvittelemaan posetiivimusiikkia ja lasten naurua. Huh.
Ei ollut kukaan hetkeen ajellut joutsenveneilläkään.

8 kommenttia:

  1. Hyi, jotenki tosi pelottavaa, et toi maailmanpyörä pyöri!

    VastaaPoista
  2. no aijaa! olin ihan järkyttynyt :D siitä on videoitaki, vois koittaa ladata jotain onnistunutta pätkää tänne.

    VastaaPoista
  3. Mä en tienny et toi pyörä pyörii. Oon kans kauan aikaa halunnu käydä tuolla!

    VastaaPoista
  4. http://onethingtobehappyabout.blogspot.com/2011/10/randomfaktaa.html

    haaste potulle<3

    VastaaPoista
  5. toi paikka oli kyllä ihan mieletön!

    enya: kiitti haasteesta! toteutan piakkoin B)

    VastaaPoista
  6. Eikö vartijat tulleet jahtaamaan teitä? Oon aina ollu siinä käsityksessä että tuo olisi tarkkaan vartioitua aluetta ja niinpä en ookkaan koskaan aidan sisäpuolelle uskaltanut, vaikka siellä joskus keväällä/kesällä jotain häppeningejäkin pidettiin ja ihan luvalla olisi saanut mennä tsekkailemaan. Maailmanpyörän pyöriminen kuulostaa mahtavalta, en ookkaan moisesta kuullut/nähnyt :O :)

    VastaaPoista
  7. Yellow Lizard: ei ne tulleet! ehkä kävi tuuri, ja onneks ketään mahdollisesti nähnyt lenkkeilijäkään ei soittanut vartijoille :-) mut yritettiin tietty olla hiljaa ja huomiota herättämättä, ja mentiin sisälle sieltä ihan perältä ja pusikosta, eikä mistään näkyvältä paikalta. vähän kyllä kuumotti et joudutaankohan me johonkin putkaan vielä tästä :--D

    t. jonahi (tässä bloggerissa on taas jotain häikkää)

    VastaaPoista