Laaja niin kuin lakeus

Naurattaa vähän, kun tuo biisi mistä repäisin otsikon, soi päässä. Käytiin viikonloppuna moikkaamassa mummua Ilmajoella, ja tehtiin kävelylenkki vanhoissa kotimaisemissa. On aina kovin nostalgiset fiilikset kun sinne menee, miettii vaan että tuossa vanhassa keltaisessa puurakennuksessa kävin kolmannen luokan, että tuon koivukujan päässä on vieläkin musiikkiopisto ja sama luokka jossa kiipesin kerran viikossa pianotuolille, että kappas, tuo pelottava juoppojen asuinpaikka onkin remontoitu joksikin aivan muuksi jo kymmenen vuotta sitten, ja että tuolla on se vanha kartano, jonka ladossa me kaikki naapuruston lapset hypimme heinäkasoihin ja se oli niin jännää, koska sinne ei oikeasti olisi saanut mennä. Röyskölänkylän riippusiltaa kammosin lievästi jo pienenä, mutta veljeni selkeästi ei. Kävelymatka, joka tuntui hirveän pitkältä silloin kun jalkani olivat lyhyemmät, olikin nykyisin vain kivenheitto, vaikkei ne jalat kovin pitkiksi koskaan kasvaneetkaan. Myös mummun nostalgisointeja on aina kiva kuunnella, kun se intoutuu kertomaan juttuja sodasta ja pula-ajasta.