perjantai 26. lokakuuta 2012

Syksyinen roadtrip, osa 1










































Parisen viikkoa sitten tehtiin Lenskun kanssa viikonlopun mittainen roadtrip syysloman alkajaisiksi. Lähdettiin liikkeelle Tampereelta. Ajeltiin eteläänpäin pienempiä teitä, hidasteltiin muiden tienkäyttäjien tukkeena ja bongailtiin ohikiitäviä autiotaloja. Oli hyvä olla matkalla, vaikka olinkin itse ratin takana. Ei ollut kiire minnekään eikä määränpääkään ihan selkeästi tiedossa. Pellon keskellä oli puskainen saareke ja siellä keltainen mummonmökki, jonne onnistuttiin pienen äheltämisen jälkeen kapuamaan sisään. Kiipeily ei ole kyllä yhtään mun juttu, mutta tän harrastuksen parissa sitä pitää silti säännöllisesti harrastaa. Käytiin kaupassa, syötiin eväitä ja juotiin teetä termarista Hauhon keskustassa, oli perjantai-ilta ja nauratti jälleen kerran meidän hiiviskelyt verrattuna normaaleiden ihmisten perjantaiaktiviteetteihin. Hymy hyytyi kuitenkin aika nopeasti kun google maps oli ohjeistanut meidän reitiksi kapeita metsäteitä, ja niillä piti pimeässä kääntyillä ensimmäiseltä toiselle varmaan kymmenen kertaa.

Selvittiin kuitenkin eksymättä Kellokoskelle, parkkeerattiin auto hylätyn mielisairaalan pihalle, lukittiin ovet ja nukuttiin oletettua makoisammat yöunet meidän äitin Volkkarissa. Kylmyys ei niinkään haitannut vaan se inhottava fiilis, että mitä jos joku nyt seisookin tossa ja tuijottaa ikkunasta sisään. Kolmen aikoihin herättiin hetkeksi ja lämmitettiin autoa vähän aikaa tyhjäkäynnillä. Eikös siihen heti tullut poliisiauto kyttäämään. Näytettiin kai kuitenkin sen verran vaarattomilta makuupusseissamme kyhjöttäessä ettei niitä sitten sen enempää kiinnostanut. Mietin vaan että meinasivatkohan ne antaa meille parkkisakot vai mitä.

Puoli kahdeksan aikoihin harmaan aamun valjettua alkoi aamiaisen kokkaus, joka tapahtui sen samaisen hylätyn mielisairaalan aika ankealla grillipaikalla. Nuotiomme materiaalina toimi märät laudat ja sytytysneste. Ehkä puolentoista tunnin päästä meillä kuitenkin oli kuumaa pikakahvia ja pussipastaa. Koiranulkoiluttajat katsoivat aika pitkään, mutta vain yksi nainen tuli juttelemaan, eikä edes mitenkään pahastuneen sävyisesti, päin vastoin.
















Löydettiin sisäänpääsy pimeäksi laudoitettuun sairaalaan, ja eikun salamavalot räpsymään. Enemmän kuvia meidän kohteista löytyy muuten täältä ue-blogin puolelta ja lisää päivittyy, tänne laitan vain lempparit.

8 kommenttia:

  1. haha minkä näkönen kyhäelmä toi nuotio tossa ekassa kuvassa :D koska uus reissu? mulle kävis melkein koska vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tahon mukaan seuraavalle reissulle ja mulleki käy melkein koska vaan! <3

      Poista
    2. Se nuotio on just sennäkönen ettei sitä olis kenenkään kuulunu saada syttymään ees vahingossa :---D

      Mä lainaan autoa joka tapauksessa 9.11. ku mulla on toi 2-vaihe suoritettavana täällä Turun seudulla, hmmm mitäs mielenkiintosia kohteita sitä olis? B) Kolmistaan on aika hankala nukkua noin pienessä autossa mut jos yöpyminen järjestyy muulla tavoin niin Rosa on oikein tervetullut mukaan! <3

      Poista
    3. mulle ainaskin käy toi viikonloppu, meenkin tästä selaileen nettiä ja miettimään kohteita ! <3 pitääkö sun siis ajella turun seudulla vai? siel salossa vois ainaki käydä jos ollaan siellä päin! ja joo munkin puolesta rosa ois oikein tervetullut seikkailemaan <3 yöpymistä pitää varmaan miettiä sitten kun eka tiedetään minne mennään. voin kertoo kyl et teltassa en nuku jos on lunta maassa, siihen vedän rajan :D

      Poista
  2. Joo en mäkään, ellei taivaasta putoa kamiinalla varustettu puolijoukueteltta. :D Siis mulla on tollon perjantaina aamupäivällä vaan Paimiossa joku rata-ajo, ei muuten tarvis välttämättä ajaa missään! Joo toi salo vois kyllä olla hyvä kohde :) tai sit se säkylän suunta, musta oon nähnyt siellä ainaki jotain hylättyjä mestoja. Auto kyl pitää taas palauttaa Poriin et säkylä ainakin olis siinä matkan varrella! Ei tossa ihan mihinkään kovin kauas ehtiskään, ku päivätkin lyhenee koko ajan.

    VastaaPoista
  3. joo toi säkylä kuulostais kans just hyvältä! onneks kelloi siirrettiin niin saatiin tunti lisää valosaa seikkailuaikaa :) pitäiskö mun sitte tulla turkuun perjantaina, niin päästäis liikkeelle sit sun rata-ajon jälkeen siitä? sillon perjantainahan vois vielä vaikka ajaa sinne saloon ku se on niin lähellä :) ja sit jos ois sen yön teillä ja la-su seikkailis jossain muualla, vaiks just siellä säkylän suunnalla?

    rosa, miltä kuulostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep juu hyvältä kuulostais ainaki tänne! :--) joo eiköhän se oo fiksuinta että tulisitte ensin tänne. Vois myös mennä säkylän lisäks johonki huittinen-sastamala akselille tai oikeestaan mihin vaan missä ei oo ennen käyty. wihii! mut kellojen siirto ei kyllä lisänny valosaa aikaa vaan siirsi sitä seikkailullisesti huonompaan ajankohtaan. tai ainakin mä ottaisin sen valon mieluummin illalla kuudelta kuin aamulla tohon aikaan :D mut mahdollisen leiriytymisen kannalta parempi et aamulla tulee aiempaa valosaa!

      Poista
  4. Multa jääkin välistä koska oon sopinut että tehään dami-suunnitelmia vloppuna kaverin kaa. Sekin reissu on jo ihan pian. Mutta joku kerta mä niin tuun mukaan ja tahon kans pian reissata ja nähä teitä. <3 Ikävä!

    VastaaPoista