tiistai 2. joulukuuta 2014

Siellä mistä viini tulee


Eli José Maria da Fonsecan viinitilalla kierroksella. Olipahan mielenkiintoista nähdä, minkälaisissa pölyn peittämissä tynnyreissä se jumalten juoma oikein kypsyy, vaikka tunnustaudunkin itse enemmän oluiden ystäväksi. Tilat eivät olleetkaan syviä kellareita, vaan enemmänkin vajaa muistuttavia rakennuksia maan pinnalla, mutta pimeät ja viileät olosuhteet niissä silti vallitsivat hämähäkinseittien peittäessä tomuisia tynnyreitä ja yksittäisiä pulloja. Rypäleet tuonne tuotiin läheisiltä viljelyksiltä, ja viinitila oli niiden jalostusta varten. Yhden viinivajan perällä oli hurjan näköinen ja kynttiläalttarin vartioima kaltereilla erotettu osio (toiseksi viimeinen kuva), jossa säilytettiin niin vanhoja ja arvokkaita vuosikertaviinejä jokaiselta tilan toimintavuodelta, että niitä ei myyty kenellekään korkeimmastakaan hinnasta.


Enää kaksi viikkoa Sansibarille! Keltakuumerokote todistuksineen, malarianestolääkkeet, luonnonkosmetiikan aurinkorasvaa ja säädyllisiä t-paitoja on hankittu. Oikein varta vasten, sillä huomasin, että kesävaatearsenaalini oli lähinnä toppeja ja vähintäänkin liikaa paljastavia mekkoja sinne islamilaiseen kulttuuriin. Vieläkin on hiukan epävarma olo, että mitä jos vilauttelen vahingossa liikaa ja loukkaan jotakuta! Kenties ostan paikanpäältä jonkun afrikkalaiskaavun johon verhoutua ja jonka kanssa voi mennä uimaan. Mutta eiköhän tässä muuten ala reissuvalmistelut olla jo ihan hyvällä mallilla, swahilin opiskelua ja sitä oppariasiaa lukuunottamatta... Tää kaikki tulee vähän nopeasti, mutta tulkoot. Haku ensi vuoden ykkösvaihtoehtona siintävään maisteriohjelmaankin alkoi tänään, mutta hakupaperit lähtee postiin vasta matkan jälkeen. Se sitten tarkoittaa sitä, että ihan oikeasti on valmistuttava kesäksi, erkaannuttava ihanasta keke-luokastamme ja suunnattava kohti uusia haasteita. Mutta voi vitsit, miten mielenkiintoisia haasteita!

Ja jos vaikka nämä Portugalin-tarinat saisi Afrikkaan lähtöön mennessä pois alta, niin voisi aloittaa uusien reissujuttujen kertomisen sieltä kuumasta tropiikista. Joulufiilistely tässä nyt jää vähän tyngäksi, mutta joulutortut, glögi, tee-se-itse-lahjojen virkkaaminen, valokoristeiden ihailu ja suklaakalenteri ovat silti kuuluneet jo asiaan. Ja kerrankin sen kalenterin saa tyhjentää etuajassa kokonaan! Tunnelmallista alkanutta joulukuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti